Tuoretta tietoa Virosta
30.8.2013 | Pääkirjoitus

Talsinki de facto

Talsinki de facto

Viron ja Suomen suhteissa on tapahtunut muutoksia, joihin yhteiskunnat eivät näytä oikein valmistautuneen. Toisaalta mikään ei uhkaa turvallisuutta, mutta monissa keskusteluissa näkyy tietämättömyys nykytilanteesta. Hyvänä esimerkkinä on keskustelu alkoholin viennistä Virosta Suomeen. Päättäjien kesken ei tunnu löytyvän yhteisymmärrystä mihin ja kuinka paljon sitä viedään. Monille on yllätys, että suomalaisten matkailu Viroon ja täällä viipyminen vain kasvaa. Siitä todisteena ovat juuri julki tulleet tilastot. Suomalaisten Virossa viettämien päivien määrä on noussut 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvu on kovinta omissa, tuttavien tai vuokratuissa asunnoissa lomailevilla. Virossa uutisoidaan vain hotellimajoitustilastot ja niissä ei kasvua näy. Kaveriporukoissakin liikutaan eri tavoin. Etenkin Tallinna alkaa olla niin tuttu, että ryhmillekin löytyy majoitusvaihtoehtoja perinteisten hotellien sijaan. Maidemme pääkaupunkiseudut ovat nivoutuneet käytännössä niin monissa suhteissa ja palveluissa, että Talsinki on jo muodostunut, halusivat päättäjät sitä tai ei.

Mikko Savikko, päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää