Tallinnassa on pula asunnoista
Teksti Timo Huttunen, kuva Joonas Sild / Unsplash
Koronakriisin alkaessa vuonna 2020, useita rakennusprojekteja keskeytettiin Tallinnassa. Vaikka rakennustyöt jatkuivatkin myöhemmin samana vuonna, aiheitti seisaus Tallinnaan asuntopulan. Uusia huoneistoja pitäisi kuitenkin tulla markkinoille jo syksyyn mennessä.
Kysyntä Tallinnan asuntomarkkinoilla on palannut koronakriisiä edeltäneelle tasolle. Kuitenkin uusien huoneistojen tarjonta on huomattavasti pienempi kuin vuosi sitten. Koska uutta asuntoa ei voi ostaa, ihmiset eivät myöskään myy vanhoja asuntojaan. Tämä aiheuttaa pulaa niin uusista kuin vanhoistakin asunnoista, kertoo yleisradioyhtiö ERR:n uutiset.
Tallinnan huoneistojen keskihinta nousi joulukuussa 2020 ennätystasolle
Joulukuussa 2020 Tallinnan huoneistojen keskimääräinen neliöhinta oli 2 264 euroa. Se on korkeampi kuin koskaan aiemmin. Vuoden 2019 joulukuuhun verrattuna pääkaupungin asuntojen hinnat nousivat viisi prosenttia.
Joulukuussa Tallinnassa myytiin 949 huoneistoa, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin marraskuussa, mutta 13 prosenttia enemmän vuonna 2019. Kalleimman huoneiston hinta oli 980 000 euroa.
Tallinnassa myytiin joulukuussa 41 asuinkäyttöön tarkoitettua kiinteistöä. Kallein omakotitalo maksoi 925 000 euroa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi
- Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!
- Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista
Lue lisää samasta aiheestaasunnon hinta Virossa asuntokauppa huoneisto kiinteistö neliöhinta omakotitalo osakehuoneisto Tallinna