Tuoretta tietoa Virosta
8.9.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Tallinnan maraton vaikuttaa viikonloppuna liikennejärjestelyihin erityisesti keskustassa ja Pohjois-Tallinnassa

Tallinnan maraton vaikuttaa viikonloppuna liikennejärjestelyihin erityisesti keskustassa ja Pohjois-TallinnassaTallinnan maraton lähtee keskustasta. Reitti liikkuu tänä vuonna Pohjois-Tallinnassa.

Tallinnassa juostava SEB Tallinna Maraton vaikuttaa tänä viikonloppuna liikennejärjestelyihin ympäri kaupunkia. Varsinkin sunnuntaina satamaan tulevan kannattaa varata riittävästi aikaa matkantekoon.

Tänään perjantaina alkaa kello 19.00 viiden kilometrin nuorten juoksu, jonka lähtöpaikka on Vapauden aukio. Reitti kulkee Vanhankaupungin liepeillä ja aiheuttaa lyhyitä liikennekatkoksia.

Lauantaina kello 17.00 starttaa 10 kilometrin syysjuoksu, jonka vaikutukset autoiluun ja julkiseen liikenteeseen ovat jo suuremmat. Kisa alkaa Pärnu maanteeltä Tammsaaren puiston kupeesta ja etenee sieltä Kalamajan ja Telliskiven suuntaan. Pärnu maantee on suljettu Virun aukiolta (Viru väljak) Estonia puiesteelle kello 16–20. Raitioliikenteessä on joitakin katkoksia.

Varsinaisena maratonpäivänä sunnuntaina liikennevaikutukset ovat suurimmillaan ja kestävät useita tunteja. Maraton alkaa kello 9.00 Tammsaaren puiston nurkalta Pärnu maanteeltä.

Pärnu maantee on suljettu Virun aukiolta  Estonia puiesteelle kello 8–16. Raitiovaunuliikenne pysäytetään kokonaan samaksi ajaksi. Myös Mere puiestee ja Rannamäe tee ovat suljettu liikenteeltä kello 8–16.

Tarkemmat tiedot liikennevaikutuksista sekä reittikartat löytyvät tapahtuman nettisivuilta.

Teksti: Silja Hurskainen, kuva: Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
juoksu kisa liikenne liikennejärjestely maraton nähtävyys satama Tallinna

30.11.2023 | Ostokset

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

29.11.2023 | Vapaa-aika

OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia

OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia

OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää

29.11.2023 | Ostokset

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää

27.11.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää

20.11.2023 | Ravintolat

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää

19.11.2023 | Vapaa-aika

Loppuvuoden tapahtumia Virossa

Loppuvuoden tapahtumia Virossa

3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta‭!‬

Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta‭!‬

Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virossa viihtyy myös talvella

Mainos Virossa viihtyy myös talvella

Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää