7.9.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Tallinnan maraton sekoittaa kaupungin liikennettä viikonloppuna – varaudu ruuhkiin erityisesti sunnuntaina
Tallinnan maratonille osallistuu tänä vuonna yli 22 000 juoksijaa 60 maasta.
Tänä viikonloppuna 7.–9. syyskuuta Tallinna on täynnä pienempiä ja suurempia juoksutapahtumia, jotka vaikuttavat kaupungin keskustan liikennejärjestelyihin.
Suurin vaikutus liikenteeseen on sunnuntaina juostavalla Tallinnan maratonilla. Siihen osallistuu yli 22 000 kilpailijaa. Samaan aikaan juostaan myös puolimaraton.
Maraton starttaa sunnuntaina kello 9 ja puolimaraton kello 10.45. Kummankin juoksun lähtöpaikka on Vapaudenaukio. Maali sijaitsee Raatihuoneentorilla. Reitti kiertelee Vanhankaupungin, Kalamajan, Koplin ja Rocca al Maren alueella.
Autoliikenne satamaan kulkee sunnuntaina Narva maanteen sekä Petrooleumi-, Jõe- ja Ahtri-katujen kautta. Sunnuntaina raitiolinjat 1 ja 2 ovat kokonaan suljettu kello 8–16.
Perjantai-iltana keskustan alueella juostaan kello 19 alkaen viiden kilometrin nuorten juoksukilpailu. Lauantaina kello 17 on vuorossa 10 kilometrin syysjuoksu.
Kaikki tieto kilpailujen vaikutuksesta liikenteelle on luettavissa englanniksi tästä linkistä.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestajuoksija
juoksukilpailu
tallinnan liikenne
tallinnan liikennejärjestelyt
tallinnan maraton
urheilukilpailu
vapaudenaukio
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
29.11.2023 | Ostokset
Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Historia
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Virossa viihtyy myös talvella
Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää