Tuoretta tietoa Virosta
29.12.2020 | Kulttuuri

Tallinnan Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksi

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Tallinnan Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksiMaarjamäen linna on saanut aikaisemminkin palkintoja. Se valittiin Viron parhaaksi matkailukohteeksi pari vuotta sitten.

Viron historiallisen museon Maarjamäen keskus on ehdolla Euroopan vuoden museoksi.

Tittelistä kilpailee kaiken kaikkiaan 27 museota eri puolilta Eurooppaa. Voittaja selviää toukokuussa 2021. Palkinnon jakaa vuosittain European Museum Forum.

Virosta kyseisen palkinnon on aikaisemmin saanut vain taidemuseo Kumu vuonna 2008.

Vuonna 2018 uudistettuna avattu Maarjamäen museoalue koostuu Viron elokuvamuseosta, Maarjamäen linnasta ja ulkoalueesta.

Maarjamäen linnan perusnäyttely Minun vapaa valtioni esittelee Viron historiaa sadan vuoden ajalta. Ulkoalueen patsaspuistossa voi ihmetellä neuvostoaikaisia patsaita ja monumentteja.

Maarjamäen museoalue sijaitsee Tallinnassa Piritan rantatien varrella.

The Baltic Guide on kertonut Maarjamäen linnasta tässä artikkelissa ja Viron elokuvamuseosta tässä artikkelissa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Maarjamäen linna maarjamäen patsaspuisto tallinna maarjamäen linna viron elokuvamuseo Viron historiallinen museo

20.6.2024 | Kulttuuri

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa juhannus, eli ”jaanipäev”, on tärkeä keskikesän juhla, jota vietetään 23. ja 24. kesäkuuta. Se on aikaa, jolloin perheet … Lue lisää

19.6.2024 | Kulttuuri

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Seitsemän kaupungin Musiikki -festivaali käynnistyi eilen. Itä-Virumaalla järjestettävä festivaali kestää aina 14. heinäkuuta saakka ja tarjoaa yleisölle monipuolisesti musiikkia, … Lue lisää

19.6.2024 | Historia

Historiallinen aarre Viimsissä

Historiallinen aarre Viimsissä

Viron Sotamuseo sijaitsee Viimsin kartanon historiallisessa ympäristössä lähellä Tallinnaa. Kartano kuului aikoinaan Viron vapaussotaa voitokkaasti johtaneelle kenraali Laidonerille. Se … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat alkoivat sunnuntaina (16.–23.6). Musiikkitapahtuma täyttää tänä vuonna jo 27 vuotta. Tapahtuma juhlistaa säveltäjien Joosep Kappin, Artur Kappin, … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Taidemuseo Kumussa avataan perjantaina 21.6. kansainvälinen näyttely ”Historia ja mystiikka”. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa. Se on tähän asti … Lue lisää

17.6.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

16.–22.6. Tartto 2024 Laulu- ja tanssijuhlat, Tartto 17.–23.6. XXVII Suure-Jaanin musiikkifestivaali, Suure-Jaani, Tääksi, Vastemõisa, Hüpassaare 18.6. Musiikki- ja balettikoulu … Lue lisää

15.6.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Afrikkalaisen kulttuurin ja ruoan festivaali Põhjala-tehtaalla kello 12.00–16.00 Põhjala-tehtaan myyjäiset kello 12.00–16.00 Kanamaja fest Krulli-korttelissa kello 14.00 … Lue lisää

13.6.2024 | Kulttuuri

Hiidenmaalla soi jazz 

Hiidenmaalla soi jazz 

Suosittu ja rakastettu musiikkifestivaali Sõru Jazz järjestetään 13.–16.6. idyllisellä Hiidenmaalla. Tämä vuosittainen tapahtuma on keskeinen kohokohta jazzin harrastajille. Nelipäiväisen … Lue lisää