Tuoretta tietoa Virosta
6.3.2023 | Viro

Tallinnan lentoaseman matkustajamäärät ovat nousseet koronaa edeltävälle tasolle

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Tallinnan lentoaseman matkustajamäärät ovat nousseet koronaa edeltävälle tasolle

 

Helmikuussa 2023 Tallinnan lentoasema palveli 190 236 matkustajaa, mikä on 49 prosenttia enemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kysyntä on pysynyt vahvana ja matkustajamäärä nousi 97 prosenttiin verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon.

Matkustajamäärään vaikutti positiivisesti myös helmikuussa ollut koulujen loma-aika.

Asiasta uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR.

Helmikuussa oli Tallinnasta säännöllisiä lentoja 32 kohteeseen. Lentojen keskimääräinen täyttöaste oli 70 prosenttia. Suurin osa, lähes 50 prosenttia matkustajista lensi suuriin solmukohtiin eli Helsinkiin, Riikaan, Frankfurtiin, Tukholmaan ja Varsovaan. Niitä seurasivat Lontoo, Milano ja Istanbul.

Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän lentojen osuus oli lähes 10 prosenttia.

Helmikuussa alueellisten lentoasemien kautta kulki 4 148 matkustajaa. Eniten matkustajia oli Kuressaaren lentoasemalla, jota käytti 2 926 matkustajaa. Kuressaaren lentoaseman matkustajamäärä kasvoi 49 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Tammikuun lopussa Tallinnan ja Hiidenmaan Kärdlan välillä aloitti uusi operoija, Diamond Sky, joka lentää 33-paikkaisella koneella. Kärdlan lentoaseman kautta kulki 824, Ruhnun 231, Pärnun 150 ja Tarton 17 matkustajaa. Kihnun lentoasemalla ei ollut lentoliikennettä helmikuussa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hiihtoloma lentoasema lentokone lentomatka lomamatka matkailija Tallinnan lentokenttä turisti

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää