Tuoretta tietoa Virosta
23.4.2020 | Viro

Tallinnan kaupungin suurtapahtumat peruttu heinäkuun loppuun asti

Tallinnan kaupungin suurtapahtumat peruttu heinäkuun loppuun astiTallinnan Vanhankaupungin päivät jäävät tänä kesänä väliin.

Tallinnan kaupunki päätti perua kaikki omat suurtapahtumansa heinäkuun loppuun asti. Tavoitteena on suojella kaupunkilaisten terveyttä ja välttää uuden korona-aallon tuleminen.

Tallinnan apulaiskaupunginjohtajan Vadim Belobrovtsevin mukaan päätös oli tehtävä, koska tällä hetkellä ei tiedetä, milloin koronaepidemia Virossa ja muualla maailmassa hellittää.

”Suurtapahtumat toisivat Tallinnaan paljon vieraita muualta, joten sellaiset massakokoontumiset voisivat käynnistää uuden sairastumisen aallon. Sen takia meidän täytyy luopua perinteisistä tapahtumista, kuten Tallinna-päivästä, Vanhankaupungin päivistä ja Meripäivistä”, hän sanoi Tallinnan kaupungin tiedotteessa.

Kaikki Tallinnan kaupungin järjestämät touko-, kesä- ja heinäkuun tapahtumat joko peruutetaan tai siirretään myöhemmäksi.

Kaupungin tiedotteessa painotetaan myös, ettei Tallinna voi tehdä päätöksiä yksityisten tapahtumajärjestäjien puolesta. Esimerkiksi heinäkuisen Rammsteinin konsertin peruuttamisesta ei ole vielä tietoa.


Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta

20.1.2022 | Ostokset

Asunto, talo tai huvila Virosta?

Asunto, talo tai huvila Virosta?

Monella suomalaisella on varmasti käynyt mielessään asunnon tai huvilan hankinta naapurimaasta. Viron kaupungeista voi löytää unelmien kakkosasunnon, omakotitalon tai … Lue lisää

18.1.2022 | Viro

Viron koronatilanne 18.1.2022 – sairaalahoidossa 318 potilasta, tehohoitopotilaiden määrä laskee

Viron koronatilanne 18.1.2022 – sairaalahoidossa 318 potilasta, tehohoitopotilaiden määrä laskee

Virossa sairaalahoitoa vaativien koronatapausten määrä on nousussa, koska omikronmuunnoksen aiheuttamien tartuntojen määrä kasvaa. Viron koronatoimet, kuten rajoitusten kiristäminen rokottamattomille, … Lue lisää

17.1.2022 | Mainos | Vapaa-aika

Vuoden 2022 tapahtumia Virossa

Mainos Vuoden 2022 tapahtumia Virossa

Musiikki Tallinna on Unescon musiikkikaupunki vuodesta 2022 alkaen. Tallinnalla ja koko Virolla on vahva musiikkiperinne ja nykyäänkin musiikkielämä voi … Lue lisää

16.1.2022 | Viro

Tammikuun toinen Virovisa. Testaa tietosi Virosta!

Tammikuun toinen Virovisa. Testaa tietosi Virosta!

1. Kuinka paljon ihmisiä asui Tallinnassa 1400-luvulla? A. Noin 2 000 B. Noin 8 000 C. Noin 18 000 … Lue lisää

14.1.2022 | Viro

Koronatartuntojen määrä kasvussa – rajoituksiin ei muutoksia, koska terveydenhoidon kuormitus ei ole lisääntynyt

Koronatartuntojen määrä kasvussa – rajoituksiin ei muutoksia, koska terveydenhoidon kuormitus ei ole lisääntynyt

Virossa sairaalahoitoa vaativien koronatapausten määrä on vakiintunut, vaikka koronan omikronmuunnoksen aiheuttamien tartuntojen määrä kasvaa. Viron koronatoimet, kuten rajoitusten kiristäminen … Lue lisää

13.1.2022 | Viro

Tallinnan Kaubamajan viereen rakennetaan 106 metriä korkea hotelli ja toimistorakennus

Tallinnan Kaubamajan viereen rakennetaan 106 metriä korkea hotelli ja toimistorakennus

Tartu maantien ja Gonsiori-kadun kulmaan rakennetaan 30-kerroksinen, 106 metriä korkea liikerakennus ja hotelli. Suunniteltu pinta-ala on 9 000 m2. … Lue lisää

12.1.2022 | Viro

Vuoden 2022 ensimmäinen The Baltic Guide -paperilehti on nyt jakelussa

Vuoden 2022 ensimmäinen The Baltic Guide -paperilehti on nyt jakelussa

Vuoden 2022 ensimmäinen The Baltic Guide -paperilehtipantiin jakelukoreihin keskiviikkona 12. tammikuuta. Lehti on ilmainen. Virosta kertovaa, suomenkielistä The Baltic … Lue lisää

12.1.2022 | Viro

Säännöllinen lentoyhteys Helsingin ja Pärnun välillä aukeaa toukokuussa

Säännöllinen lentoyhteys Helsingin ja Pärnun välillä aukeaa toukokuussa

Lentoyhtiö Nyxair aloittaa suorat lennot Helsingistä Pärnun uudistetulle lentokentälletoukokuusta alkaen. Edestakaisia lentoja on säännöllisesti kahdesti viikossa. Nyxair toimii … Lue lisää