Tuoretta tietoa Virosta
29.11.2021 | Ostokset

Tallinnan joulutori aukesi

Teksti ja kuva Timo Huttunen

Tallinnan joulutori aukesi

 

Perjantaina 26. marraskuuta aukesi joulutori Tallinnan Raatihuoneentorille. Vuonna 2018 Tallinnan joulutori valittiin Euroopan kauneimmaksi. Joulutori on avoinna 2. tammikuuta 2022 asti.

Torin keskipisteenä on perinteisesti joulukuusi. Tällä kertaa kuusi tuli Kuusalun kunnasta. Jouluvalojen lisäksi kuusen koristeluun on käytetty noin 300 erikokoista kullanväristä palloa.

Myyntikojut avautuivat aamulla ja auringon laskun jälkeen kello 17.00 sytytettiin joulukuuseen valot.

Aiemmilta vuosilta tutun joulujunan sijaan vieraita kuljetetaan nyt Vanhassakaupungissa kaksikerroksisella joulubussilla. Joulupukin talon vieressä on postilaatikko, jonne voi postittaa kirjeitä ja lahjatoiveita.

Koska Tallinnassa on tänä vuonna koronan vuoksi vähemmän matkailijoita kuin ennen pandemiaa, on joulutorin tarjonta suunnattu enemmän paikallisille asukkaille. Siksi ruoka- ja juomavalikoima on tavallista monipuolisempi. Pääosassa ovat silti myyntikojut, jotka tarjoavat perinteisiä käsitöitä, kuumaa glögiä ja pikku purtavaa.

Tallinnan joulumarkkinat ovat avoinna joka päivä kello 12–19.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
glögi joulukuusi joulumarkkinat joulupukki joulutori Raatihuoneentori Tallinna vanhakaupunki

1.3.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman maailiskuun tarjoukset

Mainos Prisman maailiskuun tarjoukset

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää

10.1.2025 | Ostokset

camera icon5
Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tallinna ei ole pelkästään kiehtova matkakohde turisteille, vaan myös inspiroiva paikka sisustajille ja remontoijille. Kaupunki tarjoaa monipuolisen valikoiman alan … Lue lisää

11.12.2024 | Ostokset

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan Kalamajassa sijaitseva Telliskiven luova keskus järjestää tunnelmalliset joulumarkkinat sunnuntaina 15. joulukuuta. Tämä suosittu tapahtuma levittäytyy ympäri Telliskiven aluetta, … Lue lisää

7.12.2024 | Ostokset

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemia järjestää jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset koulun päärakennuksessa Pohjois-Tallinnassa (Kotzebue 1) 8. joulukuuta kello 11.00–17.00. Tapahtumapaikalle on helppo … Lue lisää

5.12.2024 | Ostokset

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Perinteiset Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat järjestetään lauantaina 7.12. kello 11.00–14.00. Markkinapaikkana toimii keskiaikaisen sisterssiläisluostarin sisäpiha ja kellari, joka … Lue lisää