Tuoretta tietoa Virosta
10.8.2023 | Kulttuuri

Tallinnan elektronisen musiikin mekka HALL täyttyy viikonloppuna teknomusiikin huippunimistä

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Evert Palmets

Tallinnan elektronisen musiikin mekka HALL täyttyy viikonloppuna teknomusiikin huippunimistä

 

Elektronisen musiikin festivaali Dark Side of The Moon 2023 järjestetään kuudennetta kertaa Tallinnan tunnetuimmassa kulttuuriklubissa HALLissa. Kolmipäiväisillä teknofestivaaleilla lavalle nousee maailmanluokan DJ-vieraita, paikallisia lahjakkuuksia ja uusia teknotaivaan tähtiä ympäri maailmaa. Musiikin lisäksi luvassa myös taide- ja seminaariohjelmaa. Festivaalivieraille pizzaa ja pastaa tarjoilee suosittu ravintola Suvila. Kivenheiton päässä on muitakin hyviä ravintoloita.

 

 

Perjantaina 11.8. Dark Side of The Moon -festivaali käynnistyy symposiumilla, jossa tutkitaan klubikulttuurin merkitystä ja vaikutuksia kaupunkielämään. Ohjelma koostuu kulttuuriaktivistin ja berliiniläisen Tresor-klubin perustajan Dimitri Hegemannin esityksestä, paneelikeskustelusta sekä työpajasta paikallisten klubien ohjelmajärjestäjien kanssa.

Paneeliin ”Klubi kuin ekosysteemi” osallistuvat Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Svet, DJ ja kulttuuriaktivisti Amanda Mussi São Paolosta, Dimitri Hegemann Berliinistä, DJ Matthew Neequaye Lontoosta ja HUNGR-klubin osaomistaja Tanya Korenika Tallinnasta.

Paneelikeskusteluissa perehdytään olennaisiin modernin klubikulttuurin näkökulmiin. Aiheina, design, yhteisöt, arkkitehtuuri, politiikka, elektroninen musiikki ja paljon muuta.

Festivaalien pääpaino on kuitenkin musiikissa ja tanssissa. Luvassa on loputonta tanssia ”pimeän kuun tuolle puolen” Tallinnan musiikkikentän mekassa. Ohjemassa on musiikkia alkaen hardcoresta ja EBM-teknosta aina ghetto houseen ja ambienteen.

 

11.–13.8. Dark Side of The Moon 2023, Peetri 6, Tallinna.

 

Lisätietoa esiintyjistä: https://hall.vision/dsm/

Liput: https://gateme.com/halltallinn/98233-dark-side-of-the-moon-2023/

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Dark Side of the Moon 2023 HALL Noblessner Suvila Tallinnan musiikkielämä Tallinnan teknoklubit teknomusiikki

1.12.2023 | Kulttuuri

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta

Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää

30.11.2023 | Kulttuuri

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan

Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää

27.11.2023 | Kulttuuri

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Skotlantilainen suunsoiton maestro Daniel Sloss nousee tänä iltana lavalle Tallinnassa

Viro voi valmistautua hervottomaan ja huumorintäyteiseen iltaan, kun komediasensaatio Daniel Sloss astuu lavalle naurattamaan yleisöä. ”Can’t” stand up -show … Lue lisää

27.11.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää

24.11.2023 | Kulttuuri

Lasihissillä kirkon torniin

Lasihissillä kirkon torniin

Tämän vuoden keväästä lähtien Tallinnan vanhankaupungin sydämestä löytyy uusi jännittävä paikka, joka on ehdottomasti koettava. Entisessä kirkkorakennuksessa sijaitsevassa Nigulisten … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Historia

Virtuaalitodellisuus herättää henkiin historiallisen Narvan kaupungin

Mainos Virtuaalitodellisuus herättää henkiin historiallisen Narvan kaupungin

Jos etsit jotain todella kiehtovaa tekemistä Narvassa, kaupungintalossa esillä oleva ”Vanhan Narvan uusi elämä” -näyttely on oikea paikka. Narvan … Lue lisää

24.11.2023 | Mainos | Kulttuuri

Euroopan kulttuuripääkaupunki kutsuu tutustumaan Etelä-Viroon kera suudelmien ja saunakeskustelujen 

Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki kutsuu tutustumaan Etelä-Viroon kera suudelmien ja saunakeskustelujen 

Tervetuloa Tarttoon ja Etelä-Viroon! Ensi vuonna Tartto kantaa Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -titteliä! Huipputapahtumat ovat vain kahden tunnin ajomatkan päässä … Lue lisää

23.11.2023 | Viro

Tallinnan kamariorkesterin Bach&Mozart -sarja

Tallinnan kamariorkesterin Bach&Mozart -sarja

Torstaina 23.11. Tallinnan kamariorkesteri esittää Johann Sebastian Bachin orkesterisarjan I–IV kapellimestari Mihhail Gertsin johtamana historiallisessa Mustapäiden veljeskunnan talossa Tallinnan … Lue lisää