Tuoretta tietoa Virosta
31.12.2022 | Luonto

Tallinnan eläintarhaan tuli uusi asukas – lumileopardi Makalu

Teksti Mark Taylor
Kuva Inari Leiman

Tallinnan eläintarhaan tuli uusi asukas – lumileopardi Makalu

 

Aiemmin joulukuussa Tallinnan eläintarha toivotti tervetulleeksi uusimman tulokkaan, 18 kuukauden ikäisen lumileopardin nimeltä Makalu. Eläintarhassa toivotaan, että nuori tulokas voisi jo ensi vuonna lisääntyä. 

Joulukuun 17. päivänä puolitoistavuotias lumileopardinaaras Makalu saapui Tallinnan eläintarhaan Bioparc de Doué-la-Fontainesta Ranskasta.

Matka oli nuorelle väsyttävä ja se piiloutuikin heti uuden kotinsa pesälaatikkoon toipumaan. Mutta kun ihmiset poistuivat, se alkoi alkoi tutkia ympäristöään ja söi sille jätetyn tuoreen kanin.

Kolme päivää myöhemmin Makalu päästettiin jo ulkoaitaukseen tutustumaan runsaaseen lumivaippaan.

Kestää kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin nuori lumileopardi tottuu aitauksen ympärillä parveileviin eläintarhan vierailijoihin.  

Kun tulee puheeksi Makalan tulevaisuus, Tallinnan eläintarhan valikoimapäällikkö Tõnis Tasane kertoo. ”On mahdollista, että voimme parittaa naaraan ensi vuonna, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tietysti eläinten tulee sopia myös toisilleen.”

Makalu on maailman viidenneksi korkein vuori (8 485 m), joka sijaitsee Himalajalla Nepalin ja Tiibetin välissä.

Jyrkistä rinteistään ja terävistä harjuistaan tunnettua Makalua pidetään yhtenä maailman monimutkaisimmista ja vaikeimmin kiivettävistä vuorista.

Nimi Makalu tulee sanskriitin kielestä ja viittaa hindujumalaan Shivaan. Nuoren leopardin syntyperää tutkiessa kävi ilmi, että hänen esi-isiensä joukossa oli Shiva-niminen lumileopardi, joka asui Tallinnan eläintarhassa vuosina 1985–2000.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
eläintarha Himalaja kasvatus lumileopardi lumileopardi Tallinna Makalu tallinnan eläintarha Viro

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää