Tuoretta tietoa Virosta
22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Teksti Stewart Johnson

Kuva Visit Estonia / Harry Tiits

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen festivaali on viimevuotista pidempi, ja esiintyjäkaarti on entistäkin kovatasoisempi. Tapahtuman pääesiintyjinä nähdään Scorpions, Godsmack ja legendaarinen Sepultura. Kahdella lavalla esiintyy artisteja lähes tauotta koko festivaalin ajan.

Tapahtuman avauspäivänä lavalle nousee monipuolinen joukko kansainvälisiä ja virolaisia yhtyeitä. Esiintymässä ovat ukrainalais-romanialainen Star Crystal, mielenkiintoinen kombo Suomesta ja Ecuadorista eli Black Sun, tanskalainen Royal Hunt, brittiläinen White Lies sekä kolme virolaista yhtyettä. Illan päättää Saksasta lähtöisin oleva ja vuonna 1965 perustettu Scorpions. Tallinnan keikka kuuluu yhtyeen 60-vuotisjuhlakiertueeseen. Scorpions on myynyt maailmalla yli 100 miljoonaa albumia, ja sen tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat muun muassa Wind of Change ja Rock You Like a Hurricane.

Toisena festivaalipäivänä lavalle nousevat yhdysvaltalainen P.O.D., latvialaiset Sever ja Unsainted sekä viisi virolaista yhtyettä. Illan huipentaa yhdysvaltalainen Godsmack. Neljä kertaa Grammy-palkinnon ehdokkaana ollut yhtye tunnetaan erityisesti nu-metal- ja post-grunge -tyylistään. Vuonna 1995 perustettu Godsmack on julkaissut yhdeksän studioalbumia sekä saavuttanut kappaleillaan rock-radioasemien listoilla 25 top10-sijoitusta ja peräti 12 ykkössijaa..

Festivaalin päätöspäivänä esiintyvät suomalainen Khroma, yhdysvaltalaiset Hatebreed ja Rivetskull sekä viisi virolaista yhtyettä. Koko festivaalin päättää brasilialainen metallilegenda Sepultura. Lähes 40 vuoden ajan yhtyettä on pidetty yhtenä thrash- ja groove metalin tärkeimmistä uranuurtajista.

Tallinn Rock Festival 2026:n koko esiintyjäkaarti ja lipputiedot löytyvät Piletilevi-lippukaupan tapahtumasivulta. Festivaalin viralliset verkkosivut on laadittu harmillisesti vain vironkielisiksi.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali Godsmack konsertti Scorpions Tallinna Tallinn Rock Festival tapahtumat Unibet Arena

11.9.2026 | Kulttuuri

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin ystäville on pian tarjolla viiden illan konserttisarja Tartossa ja sen lähiympäristössä. Tarton kitarafestivaali järjestetään 22.–26.9., ja sen puitteissa … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Tallinnan Kumu-taidemuseoon asetetaan tänä syksynä esille kaksi toisiaan täydentävää suurnäyttelyä. Ne tarkastelevat nykytaiteen näkökulmista saamelaisten sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa, … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinnan Unibet Arena isännöi 2.–4.10. kansainvälistä Tallinn International Horse Show 2026 -hevosurheilutapahtumaa, jossa kulttuuri ja urheilu yhdistyvät unohtumattomaksi elämykseksi. Ohjelmassa … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa järjestettävä arkkitehtuuritapahtuma Open House tarjoaa taas Virossakin mahdollisuuden tutustua rakennuksiin ja tiloihin, jotka ovat tavallisesti … Lue lisää

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää