Mainos Tallinn Cardilla ilmaiselle museokierrokselle
Vuonna 2022 täyttyi 700 vuotta raatihuoneen ensimmäisestä mainitsemisesta vuonna 1322. Kuva: Rasmus Jurkatam
Tallinna on kompakti pääkaupunki, jossa ei tarvita autoa. Kaikkiin kaupungin nähtävyyksiin on ydinkeskustasta matkaa korkeintaan pari kilometriä ja matkat taittuvat nopeasti kävellen. Vuokrapyöriä ja -sähköpotkulautoja löytyy myös runsaasti ympäri kaupunkia. Tallinn Cardilla Tuul-potkulaudoista saa 20 prosentin alennuksen ja joukkoliikenne on ilmaista. City Bike antaa polkupyöriään käyttöön kolmeksi tunniksi täysin veloituksetta Tallinn Cardia näyttämällä.
Vanhankaupungin historiallinen tornien kierros
Vanhankaupungin torneissa pääsee lähemmäs keskiaikaista tunnelmaa. Kukapa ei olisi halunnut kokea, miltä tuntuu seistä kellonsoittajan korkeuksissa ja nähdä koko kaupunki lintuperspektiivistä tai kulkea pitkin kaupunginmuurin ikivanhoja puolustuskäytäviä ja kuvitella entisaikojen taisteluja, joita kaupunginmuureilla on käyty.
Tallinnan raatihuone seisoo edelleen korkeana ja ryhdikkäänä Tallinnan vanhankaupungin raatihuoneentorilla. Se on Pohjois-Euroopan vanhin raatihuone, jonka rakennushistoria ulottuu 1200-luvulle. Kesäisin raatihuoneen 34-metrinen torni avataan yleisölle, mutta tornin parvekkeelle pääsemiseksi tulee kiivetä 115 kierreporrasta, joista ylimmät ovat jyrkkiä ja korkeita. Kipuaminen palkitaan komealla näkymällä Vanhankaupungin yli.

Olevisten kirkon torni valmistui 1500-luvun alussa. Sen 124 metrin korkuista tornia pidetään edelleen yhtenä Tallinnan symboleista. Näköalatasanteelle vievissä portaissa on 232 harrasta askelmaa. Kiipeäminen kannattaa, sillä näköalat ovat päätähuimaavat.
1200-luvulla rakennetussa Pyhän Nikolaoksen eli Nigulisten kirkossa sijaitseva museo on harvoja kirkkorakennuksessa toimivia museoita. Kirkolliset aarteet sopivat ympäröivään historialliseen kontekstiin. Tämän vuoden keväästä alkaen Nigulisten kirkon torniin pääsee myös lasihissillä. Näköalatasanteella avautuu 360 asteinen näkymä Vanhaankaupunkiin.
Tallinnan episkopaalinen tuomiokirkko sijaitsee Toompean mäellä. Vierailijat voivat kiivetä kirkon 69-metriseen barokkityyliseen kellotorniin ja nauttia upeasta kaupunkinäkymästä. Tornissa voi käydä vain hyvällä säällä, jos kirkossa ei ole konsertteja, tilaisuuksia tai jumalanpalveluksia. Myös itse kirkkosali huokuu historiaa. Kivimuurien sisään on nimittäin haudattu ruotsalainen sotapäällikkö Pontus De la Gardie, hänen puolisonsa, Ruotsin kuninkaan Juhana III:n tytär Sophia Gyllenhelm ja amiraali Samuel Greigh.

Vanhankaupungin muurin tornit ja puolustuskäytävät
Müürivahe-kadun lopussa sijaitsevassa Hellemannin tornissa on kävijöille avattu 200-metrinen puolustuskäytävä, joka yhdistää Hellemannin tornin Munkadetagusen torniin. Ylimmässä kerroksessa on näköalatasanne, josta avautuu maisema koko kaupunkiin. Keskiajalla tornilla oli strateginen sijainti Virun porttien välittömässä läheisyydessä.
1300-luvulta peräisin olevassa Eppingin tornin museossa esitellään Tallinnan linnoitusten historiaa. Halukkaat voivat sonnustautua keskiaikaiseen suomuhaarniskaan tai kokeilla aseiden malleja. Interaktiiviset näyttelyt Eppingin tornissa kiinnostavat sekä suuria että pieniä vieraita.
Toisella puolen Vanhaakaupunkia sijaitseva Kiek in de Kökin linnoitusmuseo muodostaa yli 500 metrin pituisen museon. Siihen kuuluu neljä tornia: Kiek in de Kök, Neitsyttorni, Tallitorni ja Lyhyen jalan porttitorni.

Lai-kadun museokierros
Kun torneista ja puolustuskäytävistä on laskeuduttu maan tasalle, voi suunnistaa Vanhankaupungin Lai-kadulle, jossa sijaitsee kolme museota: Viron Terveysmuseo, Viron taideteollinen ja designmuseo sekä Viron luonnontieteellinen museo.
Viron Terveysmuseo sijaitsee kahdessa keskiaikaisessa rakennuksessa. Ainutlaatuinen tunnelma ja ympäristö sopivat erinomaisesti kehystämään modernia anatomian ja terveydenhoidon perusnäyttelyä “Avoimesti kehostasi”. Museossa on yli 15 jännittävää teemahuonetta, vaihtuvat vuosinäyttelyt ja opastetut kierrokset.
Keskiaikaisessa aittarakennuksessa sijaitseva Viron taideteollinen ja designmuseo esittelee virolaisten koru-, tekstiili-, metalli- ja lasitaiteilijoiden, keraamikkojen ja suunnittelijoiden töitä 1900-luvun alusta nykypäivään. Noin 18 000 taideteosta muodostaa arvokkaimman ja perusteellisimman virolaisen taideteollisen ja designin kokoelman.
Viron luonnontieteellisessä museossa koko Viron luonto on kuin kämmenellä. Katseltavaa ja tutkittavaa riittää kolmessa kerroksessa. Museossa voi katsoa jännittävän animaatioelokuvan Itämeren elämästä, tutustua näyttelyyn liito-oravista ja Peeter Lauritsin salaperäisiin teoksiin. Tarjolla on ääniopas, jota on helppo kuunnella puhelimella tai tabletilla selaimesta käsin. Ääniopas toimii viroksi, englanniksi ja venäjäksi.

Pohjois-Tallinnassa odottavat taide- ja kulttuurielämykset
Lyhyen kävelymatkan päässä Vanhastakaupungista sijaitsee trendikäs Kalamajan alue. Ravintoloiden, baarien, katukeittiöiden ja designin kaupunginosa tarjoaa myös runsaasti erilaisia museonautintoja ja kulttuurielämyksiä.
Telliskiven luovassa keskuksessa sijaitsee kansainvälinen valokuvataiteen museo Fotografiska. Museossa on samaan aikaan esillä kolmesta neljään näyttelyä. Museokäynnin jälkeen rakennuksen yläkerran Michelin-palkitussa ravintolassa ja kattoterassilla voi nauttia lounaan tai illallisen ihaillen samalla hulppeista maisemista.
Kalamajan museo on koko perheen museo, joka kertoo Kalamajan asuinalueen kulttuurihistoriasta. Näyttelyt ja yleisöohjelmat auttavat tutustumaan paikalliseen arkkitehtuuriin, menneen ajan asukkaisiin, tapoihin ja elinkeinoihin sekä nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Kun Kalamajan museot on kaluttu läpi, on aika suunnata Noblessneriin. Alueelta löytyy kolme museota: Lentosatama, Keksintötehdas PROTO ja Kai taidekeskus.
Lentosataman valtavassa museohallissa esitellään merihistoriaa sekä lentosataman värikästä historiaa. Vaihtuvat näyttelyt tällä hetkellä ovat ”Venetsia – Merten kuningatar” ja ”Viikingit ennen viikinkejä”.

Keksintötehdas PROTO on rakennettu entiseen sukellusvenetehtaaseen. Protossa on mahdollista tutkia keksintöjen prototyyppejä uusimman teknologian avulla. Keksintötehtaalla voi kokeilla virtuaalilasien avulla muun muassa kuumailmapalloajelua, lentävää pyörää ja lentämistä siivillä sekä paljon muuta.
Taidekeskus Kai on nykytaiteen keskus meren rannalla. Se yhdistää Noblessnerin alueen historian ja arkkitehtuurin sekä modernin taide- ja kulttuurimaailman. Vierailijoita odottavat kansainväliset näyttelyt ja taide-elokuvateatteri.

Kadriorgin puiston taidemuseot
Kun Vanhankaupungin ja Pohjois-Tallinnan museot on koettu, voi ottaa suunnaksi viehättävän Kadriorgin puiston, jonka siimeksestä löytyy kolme merkittävää taidemuseota. Kumu on Viron taidemuseon moderni päärakennus. Esillä on virolaista taidetta 1700-luvulta nykypäivään. Vaihtuvissa näyttelyissä on esillä myös kansainvälistä ja modernia taidetta.
Kadriorgin taidemuseo on alun perin Pietari I:n kesähuvila, joka on ainut vanhalle eurooppalaiselle ja venäläiselle taiteelle omistettu museo Virossa. Barokkilinnan salit pukevat hyvin vanhoja taidekokoelmia ja vaihtuvat näyttelyt tuovat yleisön eteen taideaarteita kansainvälisesti tunnetuista museoista ja yksityiskokoelmista. Kadriorgin palatsin vieressä oleva Mikkelin museo sijaitsee Kadriorgin palatsin entisessä keittiörakennuksessa. Johannes Mikkel lahjoitti Viron taidemuseolle vuonna 1994 kokoelman, jota voidaan pitää yhtenä Viron laajimmista yksityisistä taidekokoelmista.

Tallinn Cardilla pääset ilmaiseksi yli 50 museoon!
Osta 24 h, 48 h tai 72 h Tallinn Card osoitteesta tallinncard.ee!
TÄMÄ ARTIKKELI ON MAINOS.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Nils Frahmin konsertin avaavat ERSO:n Theodor Sink ja Tammo Sumera
- Virossa työttömien naisten määrä kasvussa
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
Lue lisää samasta aiheesta