Tuoretta tietoa Virosta
17.4.2020 | Viro

Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgene: ”Matkailuala on laitettu globaalisti tauolle”

Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgene: ”Matkailuala on laitettu globaalisti tauolle”Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene arvioi, että matkailun elpymiseen kuluu ainakin puolitoista vuotta.

Koronavirusepidemia on jokaisen matkailualalla toimivan painajainen. Kun rajat ovat kiinni, eivätkä ihmiset eivät pysty matkustamaan, on matkailukin säpissä.

Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kertoi The Baltic Guidelle sähköpostihaastattelussa, että koronakriisi on koetellut myös Tallinkia.

”Kutsumaton vieras Covid-19 on luonut tilanteen, jossa matkailuala on laitettu globaalisti tauolle. Hankalinta tilanteessa on se, että matkailuala kärsi juuri kriisin alussa eniten ja on todennäköisesti myös se ala, joka toipuu kriisistä kaikkein hitaimmin.”

Paavo Nõgene myöntää, että myös Tallink Grupp on kärsinyt tilanteesta. Hänen mukaansa Tallinkin laivat kuljettavat tällä hetkellä lähinnä vain rahtia, niinpä matkustajina on vain rekkojen kuljettajia eli muutamia satoja ihmisiä.

Normaaliaikaan Tallinkin laivoilla olisi Helsinki–Tallinna-reitillä jopa 15 000 matkustajaa päivässä.

The Baltic Guide kertoi aikaisemmin huhtikuussa, että matkustajaliikenne Virosta Suomeen loppui 11. huhtikuuta Suomen hallituksen suosituksesta. Suositus on voimassa ainakin 13.5. asti.

Haastavassa tilanteessa Tallink on joutunut Nõgenen mukaan tekemään vaikeita päätöksiä. Palkkojen vähentämisen lisäksi väkeä on jouduttu myös irtisanomaan.


Tällä viikolla Finnair aloitti uudestaan lennot Helsingin ja Tallinnan välillä.

Lentoyhteyden tavoitteena on säilyttää muutamat tärkeät sisäiset ja kansainväliset lentoreitit. Matkustajat ovat Suomen tai Viron kansalaisia, jotka ovat palaamassa kotiin, kertoi The Baltic Guide aikaisemmassa uutisessaan.

Paavo Nõgene ihmettelee asiaa.

”Oma osansa asiassa on myös sillä, että Suomen valtio ei suosi tällä hetkellä matkailijoiden kuljettamista laivoilla, vaan mieluummin lentokoneilla.

Siitäkin huolimatta, että laiva on tilojen suuruuden kannalta olennaisesti turvallisempi paikka sosiaalisen etäisyyden pitämiseksi. Ja nykyisessä tilanteessa varmasti turvallisempi matkustusväline.”


Viro ja Suomi saavat kriisitilanteessa Paavo Nõgenelta myös kiitosta. Yhteistyö on pelannut hyvin vaikeassa tilanteessa.

”Viron ja Suomen hallitukset ovat olleet kriisin aikana aktiivisesti vuoropuhelussa laivayhtiöiden kanssa ja luoneet erilaisia toimenpiteitä kriisistä selviämiseksi sekä tappioiden vähentämiseksi toiminnan taas alkaessa”, hän toteaa.

”Ilman valtioiden tukitoimia emme pystyisi todennäköisesti aloittamaan uudelleen laivojen liikennöintiä riittävässä määrin.”

 

Nõgene toivoo, että koronakriisi helpottaisi mahdollisimman pian ja matkailu voisi käynnistyä.

”Voi vain toivoa, että rajat aukeavat pian ja voimme aloittaa elpymisjakson, joka tulee olemaan todennäköisesti pidempi kuin puolitoista vuotta.”

Tallink Grupp valmistautuu jo kriisin jälkeiseen matkailukauteen. Toiminnan keskiössä on laivojen turvallisuuteen panostaminen, kuten pintojen siivoaminen ja laivojen desinfiointi.

”Tavoitteena on, että asiakkailla olisi turvallinen tunne tulla laivoille ja hotelleihin.”

 

Teksti Mikko Virta, kuva Tallink Grupp

Lue lisää samasta aiheesta

19.5.2022 | Historia

Lauantaina on Museoyö – tapahtumaan osallistuu yli 200 museota ympäri Viroa 

Lauantaina on Museoyö – tapahtumaan osallistuu yli 200 museota ympäri Viroa 

Kerran vuodessa, toukokuisena lauantai-iltana museot ympäri Viroa avaavat ovensa vieraille ilmaiseksi. Museoyö on Viron suurin museotapahtuma. Tänä vuonna ympäri … Lue lisää

18.5.2022 | Viro

Tallinnan ravintolat ovat saaneet uuden alun

Tallinnan ravintolat ovat saaneet uuden alun

Koronapandemia kuritti yli kahden vuoden ajan Viron ravintoloita. Matkustusrajoitusten ja ihmisten pelon vuoksi ulkomaalaisten turistien määrä maassa romahti. Vaikka … Lue lisää

14.5.2022 | Historia

<strong>Suomalaisturismin symboli<br>Viru-hotelli täytti 50 vuotta </strong>

Suomalaisturismin symboli
Viru-hotelli täytti 50 vuotta 

Vaikka turistimatkoja Suomesta ”Eestiin” tehtiin jo 1960-luvulla, on vuonna 1972 avautunut Viru-hotelli symbolisoinnut aina suomalaismatkailua Virossa. “Sen lisäksi, että … Lue lisää

11.5.2022 | Viro

Touko-kesäkuun The Baltic Guide -lehti on ilmestynyt

Touko-kesäkuun The Baltic Guide -lehti on ilmestynyt

Vuoden 2022 touko-kesäkuun The Baltic Guide kertoo Viron oopperakesästä ja Kalamajan museosta sekä maan tärkeimmistä puheenaiheista. Taidemuseo Kumu esittelee … Lue lisää

11.5.2022 | Viro

Matkailijoiden määrä kasvoi maaliskuussa lähes 300 prosenttia

Matkailijoiden määrä kasvoi maaliskuussa lähes 300 prosenttia

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä oli maaliskuussa 2022 noin 192 000 matkailijaa, mikä on 276 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää

10.5.2022 | Viro

Toukokuun ensimmäinen Virovisa. Testaa tietosi Virosta!

Toukokuun ensimmäinen Virovisa. Testaa tietosi Virosta!

1. Kuka on Viron pääministeri? A. Liina Kersna B. Kaja Kallas C. Kersti Kaljulaid 2. Kuka on Viron … Lue lisää

9.5.2022 | Viro

Jalkapallojoukkue FC Flora kohtaa Kiovan Dynamon hyväntekeväisyyspelissä Tallinnassa 13. toukokuuta

Jalkapallojoukkue FC Flora kohtaa Kiovan Dynamon hyväntekeväisyyspelissä Tallinnassa 13. toukokuuta

Ukrainalainen Kiovan Dynamo -jalkapallojoukkue kohtaa Viron pääsarjassa pelaavan FC Floran hyväntekeväisyyspelissä 13. toukokuuta kello 19. Pelin nimi on ”Match … Lue lisää

8.5.2022 | Viro

The Baltic Guide toivottaa hyvää äitienpäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää äitienpäivää!