Tuoretta tietoa Virosta
20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Kuva Visit Estonia / Visit Pärnu

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna

Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, kello 16 alkaa englanninkielinen opaskierros puistoon ja ilta huipentuu kello 20 jousiorkesterin säestämän Rita Rayn konserttiin. Muista myös koko viikon jatkuvat Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan ruusupäivät.

 

23.–26.7. Muhun saaren kahvilapäivät, Muhumaa

Kotikahviloiden päivänä Muhun saaren vakituiset asukkaat ja kesämuhulaiset avaavat sekä kyläaukiot että omat puutarhansa vierailijoille. Tarjolla on perinteisillä paikallisilla resepteillä valmistettuja herkkuja kuin kaukaa mantereelta saapunutta gourmet-ruokaakin. Pääosa kahviloista on avoinna vain viikonlopun ajan, osat ottavat ”varaslähdön” tunnelmaan jo torstaina.

 

23.–26.7. Viljandi Folk, Viljandi

Viljandin linnanmäellä ja keskustassa 1990-luvulta asti järjestetty kansanmusiikkifestivaali kunnioittaa alueellista identiteettiä ja perinteitä – mukauttaen ne nykyaikaiseen elämäntapaan. Tapahtuma on lajissaan yksi Pohjoismaiden jos ei jopa koko maailman tunnetuimmista.

 

23.–26.7. Jõgevatreff, Kuremaa

Jo vuodesta 1992 lähtien moottoripyöräharrastajat eri puolilta Euroopaa ovat kokoontuneet Jõgevan lähistölle Kuremaan järven rantaan viettämään kesäpäiviä. Ohjelmassa on musiikkia, retkiajoja, suuri paraatiajo lauantaina Peipsijärven rantaan Mustveen kaupunkiin sekä monenlaisia viihteellisiä aktiviteetteja.

 

24.–25.7. Suuri katuruokatapahtuma, Haapsalu

Kahden päivän aikana yli 90 ruokarekkaa ja katukeittiötä Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Suomesta myy herkkuja alkaen ukrainalaisista perinneruoista ja päätyen italialaisiin gelato-jäätelöihin. Sisäänpääsy rantabulevardin festivaalialueelle on ilmainen.

 

25.7. Nublikum-festivaali, Keila

Keilasta kotoisin oleva ja musiikkiyhteistyötä kahta puolen Suomenlahtea tehnyt Markkus Pulk eli rap-artisti nublu kutsuu musiikkifanit taas kotikaupunkinsa modernille laululavalle. Festivaali-illan vieraita ovat Australiasta asti saapuva drum’n’bass-DJ Luude sekä virolaiset uudet suosikit Nancy, An-Marlen ja Karl Killing. Junalla Tallinnasta saapujilla on päivällä hyvin aikaa tutustua herttaiseen pikkukaupunkiin.

 

25.7. Jazz soi lähellä itärajaa, Narva-Jõesuu

Kylpyläkaupungin yksipäiväisillä jazz-festivaaleilla esiintyvät Italian arvostetuimpiin jazzpianisteihin kuuluva Dado Moroni, soulin ja jazzin taituri Irlannista Dana Masters, virolainen jazz-tähti Kadri Voorand duona Mihkel Mälgandin kanssa sekä Suomen jazz-skenen nouseva tähti Pauli Halonen ja Groove-trionsa!

 

25.–26.7. Yleisurheilun Viron mestaruuskisat, Pärnu

Lähde Pärnun Rantastadionille seuraamaan ja kannustamaan Viron yleisurheilun huippuja, jotka valmistuvat elokuisiin Birminghamin EM-kisoihin nuorten lahjakkuuksien haastamina. Kaksipäiväisten kisojen lajiaikataulu täällä ja alennushintaiset liput ennakkoon netistä.

 

25.–26.7. Avointen maatilojen päivät, eri puolilla Viroa

Yli 300 karjatillaa, kartanoa, viinitarhuria, leikkokukkakasvattajaa, juustotuottajaa, maatalouskoulun oppisopimustilaa ja muuta maaseutuyrittäjää avaavat ovensa yleisölle. Tilakohtaiset päiväohjelmat, sijaintikoordinaatit, ’suoraan tuottajalta’-myyjäiset ja paljon muuta tietoa löydät tapahtumasivuston karttapalvelusta.

 

26.7. Põhjalan tehtaan antiikkikirppari, Tallinna

Põhjalan tehtaan piha on kello 9-16 välisen ajan tulvillaan antiikkia, design-esineitä, retroaarteita ja ainutlaatuisia löytöjä. Myyntikojuissa on tarjolla kaikkea huonekaluista ja astioista taiteeseen ja pieniin sisustusesineisiin, joista jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

11.9.2026 | Kulttuuri

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin ystäville on pian tarjolla viiden illan konserttisarja Tartossa ja sen lähiympäristössä. Tarton kitarafestivaali järjestetään 22.–26.9., ja sen puitteissa … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Tallinnan Kumu-taidemuseoon asetetaan tänä syksynä esille kaksi toisiaan täydentävää suurnäyttelyä. Ne tarkastelevat nykytaiteen näkökulmista saamelaisten sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa, … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinnan Unibet Arena isännöi 2.–4.10. kansainvälistä Tallinn International Horse Show 2026 -hevosurheilutapahtumaa, jossa kulttuuri ja urheilu yhdistyvät unohtumattomaksi elämykseksi. Ohjelmassa … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa järjestettävä arkkitehtuuritapahtuma Open House tarjoaa taas Virossakin mahdollisuuden tutustua rakennuksiin ja tiloihin, jotka ovat tavallisesti … Lue lisää

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää