10.4.2024 | Kulttuuri
Taide-elokuvien festivaali taiteilijoiden kätketyssä mekassa
Teksti Susanna Poikela
Kuva ARS

Tallinnan Pärnu maantiellä sijaitsevaan ARS-taidekortteliin moni matkailija ei ole vielä löytänyt tietään. Se tosin kannattaa merkitä seuraavan matkan kohteeksi, koska paikan päältä löytyy paljon taidetta, käsityötä, taidenäyttelyitä ja studioita. ARSin taiteilijat ja yritykset järjestävät myös säännöllisesti erilaisia taidekursseja kiinnostuneille.
Tänään ja huomenna järjestetään vuotuinen ARS-taidekorttelin elokuvafestivaali. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä lähes viidenkymmenen taiteilijan elokuvia valkokankaalla. Elokuvat kestävät vaihdellen minuutista puoleen tuntiin.
Teema- ja genrevalikoima on monipuolinen. Ohjelmistosta löytyy muun muassa dokumentteja, kerronallisia lyhytelokuvia, animaatioita sekä valikoima 1970–80 -luvulla virolaisten harrastelijoiden tekemiä elokuvia.
”Taide-elokuva on hyvin erityinen ja kokeellinen kuvataiteen genre, jota esitetään enimmäkseen rajoitetulle yleisölle vain näyttelyissä ja gallerioissa. Mutta ne ovat myös itsenäisiä taideteoksia, joiden katselu suurelta valkokankaalta avaa aivan uusia kerroksia. Riisuttu kerronta, abstrakti näkökulma ja käsitteellinen lähestymistapa ovat yleisiä taide-elokuvissa, ja samalla epätavallisia monille katsojille. Ne luovat odottamattomia kokemuksia”, AFF:n pääjärjestäjä Indrek Köster kuvailee festivaalin elokuvia.
10.–11.4. Taide-elokuvien festivaali AFF, Tallinna.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaARS
ARS-taidekortteli
elokuvafestivaalit
Indrek Köster
taide-elokuvat
taidenäyttelyt
taidetapahtumat
22.3.2025 | Kulttuuri
Vietä viikonloppu japanilaisittain
Japanilaisen kulttuurin ystäviä hemmotellaan Tallinnassa 22.–23. maaliskuuta, kun ARS-taidekortteli (ARS Kunstilinnak) muuntautuu japanilaisen kulttuurin näyttämöksi, jossa kävijöillä on mahdollisuus … Lue lisää
21.3.2025 | Kulttuuri
Punkin valtias JMKE Pärnussa
Virolaisen punkin kummisetiä on vain yksi ja se on JMKE. Yhtyeellä oli myös musiikillinen roolinsa 80-luvun lopulla Viron menestyksekkäässä … Lue lisää
20.3.2025 | Kulttuuri
Tallinn Fashion Week
Viron merkittävin muotitapahtuma käynnistyy tänään Tallinnan Venäläisessä kulttuurikeskuksessa (Vene Kultuurikeskus). Tallinn Fashion Week on jo kahdenkymmenen vuoden ajan esitellyt … Lue lisää
19.3.2025 | Kulttuuri
Metsän ja virolaisuuden sydänmailla
Pärnun nykytaiteen museon uusin valokuvanäyttely Metslased (suom. Villit) pohtii luontoa javirolaista identiteettiä. Ovatko virolaiset metsäkansaa, ja miten puut ja … Lue lisää
19.3.2025 | Kulttuuri
Ranskalainen chanson lumoaa yleisön Tallinnassa
Tänä vuonna juhlistetaan Ranskan tunnetuimman chanson-laulajan, Édith Piafin, 110-vuotissyntymäpäivää. Laulajattaren tarina herää henkiin musiikkiteatteriesityksenä Alexela-konserttitalon näyttämöllä torstaina 20. maaliskuuta. … Lue lisää
18.3.2025 | Kulttuuri
Pussy Riot pääesiintyjä Tallinn Colors -festivaalilla
Venäläinen Pussy Riot keulahahmonaan Nadja Tolokonnikova saapuu esiintymään Tallinn Colors 25 -festivaalille. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 11.–13. heinäkuuta. Pussy … Lue lisää
18.3.2025 | Kulttuuri
Tallinn Music Week!
Tallinn Music Week (3.–6.4.) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viron tärkeimmistä musiikkifestivaaleista – maassa, joka tunnetaan niin musiikistaan kuin festivaaleistaankin. … Lue lisää
17.3.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
19.10.2024–11.1.2026 Kuuluisat merimatkat -näyttely, Tallinna Hiljattain remontoitu upea merimuseo Lennusadam eli Lentosatama kutsuu kaikki tutustumaan uuteen näyttelyyn, joka kertoo … Lue lisää