Tuoretta tietoa Virosta
29.1.2021 | Luonto

Suuri osa Viron punkeista kantaa jotain tautia – eniten tauteja kantavia punkkeja on Tarton, Viljandin ja Tallinnan seuduilla

Laajan virolaisen punkkitutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia Viron punkeista kantaa ainakin yhtä tautia.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Suuri osa Viron punkeista kantaa jotain tautia – eniten tauteja kantavia punkkeja on Tarton, Viljandin ja Tallinnan seuduillaPunkkeja on runsaasti joka puolella Viroa. Punkit viihtyvät varjoisissa metsissä, mutta niihin voi törmätä myös kaupunkien puistoissa.

Viron terveystutkimuslaitos TAI julkaisi viime viikolla tuoreen punkkitutkimuksen tulokset. Tutkimuksen mukaan noin 62 prosenttia punkeista kantoi jotain tautia. Yli 20 prosentilla punkeista oli todettiin useampia taudinaiheuttajia.

Tutkimus perustui virolaisten lähettämiin punkkinäytteisiin. Viron terveystutkimuslaitos järjesti vuonna 2020 Pane punkki postiin -kampanjan, jossa ihmisiä pyydettiin lähettämään löytämiään punkkeja tutkittavaksi.

Virolaiset osallistuivat kampanjaan ahkerasti ja lähettivät viime vuoden aikana tutkittavaksi yli 6 400 punkkia. Näytteistä saatiin arvokasta tietoa punkkien kantamista taudinaiheuttajista. Lähetetyistä punkeista noin puolet päätyi tutkimuksen käyttöön.

 

Eniten taudinkantajia on Tarton, Viljandin ja Tallinnan seuduilla – vähiten Itä-Virossa

Saarenmaata on tähän asti pidetty Viron pahimpana punkkiseutuna. Uusi tutkimus kuitenkin muuttaa käsityksiä tautia kantavien punkkien levinneisyydestä.

Eniten tauteja kantavia punkkeja löydettiin Tarton, Harjun ja Viljandin maakunnista.

Vähiten tauteja kantavia punkkeja oli tutkimuksen perusteella Itä-Virun maakunnassa. Myös Saarenmaalla niitä oli keskimääräistä vähemmän.

Virolaisilta punkeilta löydettiin yhteensä kuutta erilaista taudinaiheuttajaa. Yksi yleisimmistä punkkien kantamista taudeista oli borrelioosia aiheuttava bakteeri. Sitä löytyi 28 prosentista punkeista.

Yllättävää oli, että puutiaisaivotulehdusta aiheuttava TBE-virus oli vain kahdella tutkimukseen lähetetyllä punkilla.

Tarkempaa tietoa Viron punkeista löytyy puugiinfo.ee-sivustolta, jossa on myös Viron punkkikartta.

Lue lisää samasta aiheesta
punkki punkkitutkimus viro borrelioosi viro punkki

29.5.2023 | Luonto

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Luonto

Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää

25.5.2023 | Luonto

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää

22.5.2023 | Luonto

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki

Hempeän vaaleanpunaisena kukkivat pienet japanin kirsikkapuut vasta heräilevät, kun Hortesin puutarhurit aloittelevat työpäiväänsä. Ne eivät tiedäkään olevansa kaikkein halutuimpia … Lue lisää

22.4.2023 | Luonto

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

Tallinna on vuonna 2023 Euroopan vihreä pääkaupunki. Vuoden kunniaksi vuonna eri puolille kaupunkia tehdään ja istutetaan 14 kukkaniittyä rikastamaan … Lue lisää

20.3.2023 | Luonto

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Tallinnan eläintarha kertoi, että kaksi sen rakastettua ja pitkäaikaisin asukasta on kuollut. Raidallinen hyeena Kati kuoli 10. maaliskuuta ja … Lue lisää

22.2.2023 | Luonto

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina 25. helmikuuta kello 11–13.30 vietetään Tallinnan eläintarhassa kansainvälistä jääkarhupäivää. Päivän aikana voi seurata jääkarhujen ruokintaa, kuunnella jännittäviä tarinoita … Lue lisää

11.2.2023 | Luonto

camera icon5
Viron seitsemän luonnonihmettä

Viron seitsemän luonnonihmettä

Rantojen jylhät jyrkänteet Kalkkikiviseinämä kohoaa pysty­suoraan meren aalloista. Myrskyt ovat lohkaisseet mahtavia paloja rantatörmästä. Jyrkänteen reunalta avautuvat komeat näkymät … Lue lisää