Tuoretta tietoa Virosta
19.10.2016 | Ostokset

Suosikkimehut testissä

Suosikkimehut testissä

Virossa juodaan pöytäjuomana erilaisia mehuja luultavasti enemmän kuin Suomessa.

 

Juomien nimitykset saattavat sekoittaa matkailijan. Tiivisteestä (siirup) tehtyä juomaa kutsutaan morssiksi tai kannujoogiksi (kannujuoma). Mahl on täysmehua. Nektarissa on usein hedelmälihaa, mutta siihen on lisätty vettä ja sokeria. Lisäksi on vielä mahlajook-nimellä mehujuomia, joiden mehupitoisuus jää ehkä 10 prosenttiin. Tällaisia ovat esimerkiksi useimmat karpalo eli jõhvika-juomat.

Tänä vuonna omenapuut kantavat Virossa runsasta satoa ja 100-prosenttinen omenamehu (õunamahl) on yksi virolaisten suosikkijuomista. Sitä voi myös maustaa ja lämmittää tai terästääkin, mutta testissä maistelimme sitä sellaisenaan. Toinen suosittu juoma on vatsaystävällinen luumunektari.

Virossa on kolme suurempaa mehutuottajaa: suomalaistaustainen A. Le Coq, norjalaisten Felix ja virolaisomistuksessa oleva Largo. The Baltic Guide valitsi niiden tuotannosta omenamehut ja luumunektarit. Lisäksi valitsimme testipäivän hyllytilanteen mukaisen, muista poikkeavan tuotteen jokaiselta tuottajalta. Kaikki tuotteet ostettiin Tallinnan Sikupillin Prismasta.

Eroavaisuuksia löytyi, mutta selkeää voittajaa yleisessä sarjassa on vaikea tämän perusteella valita. Kolmesta kategoriasta luonnollisesti löytyivät parhaat. Sekä Põltsamaan omenamehu että Auran luumunektari nappasivat molemmat yhdeltä testaajalta täydet pisteet. Mehuhyllyiltä löytyy suuri valikoima erilaisia muitakin juomia, joiden sisältöä voi päätellä myös pakkausten kuvista. Ja tiedoksi: viinamarjamahl ei sisällä alkoholia, kyseessä on rypälemehu.

 

screen-shot-2016-10-04-at-10-41-42 screen-shot-2016-10-04-at-10-41-50 screen-shot-2016-10-04-at-10-41-59

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää