Tuoretta tietoa Virosta
2.8.2016 | Viro

Suomi-seurojen kesäpäivät Haapsalussa

Suomi-seurojen kesäpäivät Haapsalussa

Lauantaina kesäkuun 18. päivänä vietettiin Haapsalussa viidensiä Viron Suomi-seurojen kesäpäiviä.

 

Seurat on perustettu seuraavasti: Haapsalun vuonna 2002, Saarenmaan 2005, Pärnun 2006 ja Tarton vuonna 2012. Seurojen perustavoitteet ovat samansuuntaisia: yhdistää suomalaisia ja paikallisia sekä tutustuttaa toistensa kieleen ja kulttuuriin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä matkoja kukin seura resurssiensa puitteissa.

Seurat ovat jäsenistöltään erilaisia, jäseniä on 30:sta yli 400:ään. Jossakin seurassa on enimmäkseen nuoria tai keski-ikäisiä työssä käyviä, toisessa enemmistö on eläkeläisiä, jossakin enemmistö asuu Virossa, toisessa Suomessa.

Ensimmäiset kesäpäivät vietettiin Haapsalussa seuran 10-vuotisjuhlien yhteydessä kesällä 2012. Kesäpäivien ohjelmaan on kuulunut muun muassa leikkimieliset kolmen lajin urheilukilpailut ja iltajuhla. On myös tutustuttu kohdekaupungin nähtävyyksiin ja välillä pelattu golfiakin.

Tänä vuonna Haapsalussa urheilukilpailut pidettiin promenadin viereisellä Afrikan rannalla. Nurmikkoalue ja sen viereinen paviljonki oli merkitty kilpailualueeksi. Säätiedotukset eivät luvanneet hyvää lauantaiksi ja ennuste valitettavasti toteutui. Lauantaiaamusta alkaen satoi, mutta urheasti talkoolaiset, kilpailijat ja muu joukko saapuivat kilpailemaan, katsomaan ja kannustamaan puistoalueelle.

Lajeina olivat perinteinen tikanheitto kiertopalkintoineen sekä saappaanheitto ja köydenveto. Saarenmaan seura oli tällä kertaa voitokas ja vei palkinnot sekä tikan- että saappaanheitossa. Isäntäseura eli Haapsalu voitti köydenvedon.

Urheilukilpailujen jälkeen oli sovittu seurojen puheenjohtajien ja sihteerien neuvottelusta. Keskusteltiin yleensä seurojen välisestä yhteistyöstä ja kesäpäivien jatkosta. Ensi kesää lukuun ottamatta ei tehty suunnitelmia kesäpäivien osalta pidemmälle, aika näyttää miten toimitaan.

Pidettiin tärkeänä muun muassa eri seurojen järjestämien matkojen ilmoittamista kaikille seuroille. Välillä jonkun matkan toteutuminen on onnistunut vain, kun lähtijöitä on ollut useammasta seurasta. Ylipäänsä seurojen välistä tiedotusta tiivistetään. Pärnun ja Saarenmaan seurat osallistuvat loppusyksystä Martin markkinoille Helsingissä.

 

Haapsalun rautatieasema tarjosi historialliset puitteet
Ensimmäinen juna saapui Haapsaluun vuonna 1904, asemarakennus valmistui vuonna 1905. Enää eivät junat ainakaan toistaiseksi kulje Haapsaluun, viimeinen lähti vuonna 1994. Raiteet on myyty ja purettu Ristille asti ja raiteiden paikalle on rakennettu noin 50 kilometriä pyörätietä. Tosin vuonna 2013 Haapsalun kaupunginjohtajaehdokkaat lupailivat rautatien rakentamista uudelleen ja vieläkin ajatellaan sitä mahdollisuutta.

Rautatieaseman odotussalien ja sivuhuoneiden remontti valmistui juuri ennen kesäpäiviä. Uudistettuihin tiloihin avattiin näyttely Viron rautatieasemista.

Ennen kello seitsemää vieraat saapuivat nostalgiselle Haapsalun rautatieasemalle Kalmarin Unioni -orkesterin musiikin tahdissa. Iltajuhlan vieraat eivät mahtuneet rautatieaseman sisätiloihin vaan juhlaa vietettiin entisessä kahvilatilassa, lasipaviljongissa, joka nykyisin on avoin toiselta seinältään.

Vieraita oli kaikkiaan lähes sata henkilöä, joista yli puolet oli Haapsalusta. Juhlatilaan oli tuonut tarvittavat kalusteet ja ruokatarjoilun paikallinen yritys QCatering.

Puheenjohtajan tervetulotoivotuksen jälkeen esittivät sekakuoro Ei või olla Lihulasta ja tanssiryhmä Haniale vuorotellen kuusi eri ohjelmaa. Iltajuhlaan kuului tietysti illallinen ja urheilukilpailujen palkintojen jako, jonka jälkeen orkesteri soitti tanssimusiikkia keskiyöhön saakka ottaen erinomaisesti huomioon tilaisuuden luonteen ja juhlaväen. Muutamat vieraista olivat säätä uhmaten pukeutuneet 1900-luvun alun mukaisesti.

Vieraat kiittelivät kulttuurihistoriallisen juhlapaikan valintaa, tarjoilua ja paikallisten esittämää ohjelmaa sekä tilaisuuden lämmintä tunnelmaa sateisesta ja koleasta säästä huolimatta. Kesäpäivät osoittivat Haapsalun seuran jäsenten yhteishenkeä eikä juhla olisi onnistunut ilman talkoolaisia. Mikään juhla ei ole juhla ilman osallistujia.

Kesäpäivien järjestäminen tarvitsi talkoolaisten ja vieraiden lisäksi taloudellista panosta, jota oli seuran omien varojen lisäksi saatu apurahan muodossa Suomi-Seuralta.

Ensi vuonna tavataan elokuun lopussa Saarenmaalla Viron Suomi-seurojen kesäpäivillä.

 

Suomi-seurojen nettisivut

www.haapsalunsuomiseura.ee

www.saarenmaansuomiseura.eu

www.parnunsuomiseura.ee

www.tartusoomeselts.ee

www.suomi-seura.fi

 

TEKSTI EEVA-KAARINA NIEMELÄ, KUVAT NIINA LINNA, TIMO VARTIAINEN

Lue lisää samasta aiheesta

2.6.2023 | Viro

Tallinna Vesi avasi yli 30 julkista juomavedenottopistettä

Tallinna Vesi avasi yli 30 julkista juomavedenottopistettä

Tallinna Vesi avasi kesäkaudeksi Tallinnaan yli 30 yleistä vedenottopistettä, joista saa ilmaista raikasta ja puhdasta juomavettä syyskuun loppuun asti. … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Luonto

Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää

25.5.2023 | Viro

Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja

Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja

Maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurimmat voittajat olivat reformipuolue ja Eesti 200. Pääministeri Kaja Kallaksen toinen hallitus koostuu 13 ministeristä, joista … Lue lisää

25.5.2023 | Luonto

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Viro

Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla

Mainos Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla

Kauan odotettu kesä saapuu pian ja on aika tehdä lomasuunnitelmat. Miksi tänä kesänä et matkustaisi Viron itäiseen rajakaupunkiin Narvaan? … Lue lisää

20.5.2023 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022

Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022

Viron pankinjulkaiseman tiedon mukaan ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2023 … Lue lisää

19.5.2023 | Viro

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

Virossa syntyvyys on ennätysalhainen, mutta maahanmuutto Viroon ennätyskorkea

Viron tilastokeskuksen väestötietojen mukaan asui 1. tammikuuta 2023 Virossa 1 365 884 ihmistä, mikä oli 34 088 ihmistä (2,6 … Lue lisää

16.5.2023 | Viro

Tartto valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

Tartto valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

Tartto, joka on Viron toiseksi suurin kaupunki, valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kaupunki voitti tiukan kilpailun kulttuuripääkaupunkivuodesta Viron kolmanneksi … Lue lisää