Tuoretta tietoa Virosta
21.11.2016 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Pinja Ruokonen muutti Tallinnaan vuonna 2013 opiskellakseen musiikinopettajaksi Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa. Kandidaatin opinnot loppuivat viime keväänä, mutta Ruokonen päätti suorittaa myös maisterintutkinnon Virossa.

Mitä olet oppinut Virossa?
”Ehkä näkyvin ja kuuluvin asia, jonka olen oppinut, on viron kieli. Opiskelen virolaisena eli vironkielisessä ohjelmassa, joten vaihtoehtoja ei juuri ollut: viro oli opittava ensimmäisen vuoden aikana. Lisäksi myös englannin kielen taitoni on parantunut huomattavasti.

Olen huomannut, että uskallan kysyä tai kommentoida ääneen useammin asioita, joita en tajua tai ymmärrä. Virolaisen musiikin ja kulttuurin tullessa tutummaksi olen alkanut kiinnostua enemmän myös suomalaisesta kulttuurista ja musiikista sekä oppinut arvostamaan niitä toisella tavalla. Aikaisemmin pidin niitä vähän itsestäänselvyyksinä.”

Mitä muuttaisit Virossa?
”Tähän on vaikea vastata, sillä pidän Virosta ja Tallinnasta todella paljon. Olisi kivaa ja kätevää, jos kaupunkipyöräilymahdollisuudet olisivat paremmat. Toisaalta julkinen liikenne on ilmaista ja verkosto sen verran kattava, että pärjään ihan hyvin nytkin.”

 

TEKSTI VENLA RANTANEN, KUVA RUOKOSTEN KOTIALBUMI

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää