Tuoretta tietoa Virosta
21.9.2016 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Heikki Vanhanen tuli vuoden 2000 alussa Riikaan johtamaan Reval Hotel Latvijaa. Vuodesta 2010 hän on työskennellyt omassa yrityksessä. Viroon hän siirtyi johtamaan Vihulan kartanohotellia. Tämän vuoden huhtikuusta lähtien Vanhanen toimii BBH Hotel Groupin toimitusjohtajana.

 

Mitä olet oppinut Virossa?
”Minulla on Virosta opituista asioista jo kertynyt pitkä oppimäärä, koska olen pyörinyt Virossa vuoden 1999 lopusta alkaen. Yksi tärkeimmistä opeista on omien toimintatapojen kehittäminen, ei siis kopioiminen vaan erilaisista toimintatavoista niiden parhaiden puolien yhdistäminen. Näin onkin syntynyt uusia ja mielenkiintoisia niin sanottuja Viron malleja. Toinen asia, mikä tuli mieleeni on virolainen periksiantamattomuus, omien mielipiteiden takana seisominen, joskin liian pitkälle vietynä se kääntyy jääräpäisyydeksi.”

 

Mitä muuttaisit Virossa?
”Ensimmäiseksi hyvin akuutin ja tärkeän ongelman ratkaiseminen. Se on jatkuva työvoimapula, mikä koskettaa erityisesti hotelli- ja ravintolatoimialaa. Tähän ongelmaan tulisi löytää nopea ratkaisu, koska sen heijastusvaikutukset ovat jo nyt havaittavissa kustannustason voimakkaana nousuna. Kansainvälistymisen helpottamiseksi Viro kaipaisi lisäksi kohtuullisen annoksen liberaalimpaa suhtautumista, sen avulla päästäisiin monissa asioissa hyviin ratkaisuihin.”

Lue lisää samasta aiheesta

16.10.2020 | Kulttuuri

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa

Tove Janssonista kertovan Tove-elokuvan Viron ensi-ilta oli keskiviikkona 14. lokakuuta Kino Artiksessa Tallinnassa.  Ohjaaja Zaida Bergroth, näyttelijä Alma Pöysti ja … Lue lisää

16.10.2020 | Henkilö

”Tunnen olevani kotona” – rakkaus toi tamperelaisen Esko Auran Viroon

”Tunnen olevani kotona” – rakkaus toi tamperelaisen Esko Auran Viroon

Nuoren miehen reissu Viroon vuosia sitten koitui kohtalokkaaksi tamperelaiselle Esko Auralle. Matkalla Aura kohtasi tallinnalaisnaisen, tulevan vaimonsa. ”Viron kauneus toi … Lue lisää

7.10.2020 | Henkilö

”Viron ralli oli kalenterin hienoimpia” – ralliautoilija Teemu Suninen muutti Tallinnaan

”Viron ralli oli kalenterin hienoimpia” – ralliautoilija Teemu Suninen muutti Tallinnaan

Ralliautoilija Teemu Suninen ehtii vaivoin tulla tallinnalaisen kahvilan ovesta sisälle, kun tuntematon kahvila-asiakas jo nykäisee hihasta ja pyytää fanikuvaan.  ”Tuntuu, … Lue lisää

25.9.2020 | Henkilö

”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi” – asettumisen ammattilainen muutti Viroon

”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi” – asettumisen ammattilainen muutti Viroon

Viroon muuttaminen voi olla jännittävä askel, mutta jos on asunut jo useammalla mantereella, hyppäys ei ole suuri. ”Muutto Viroon oli … Lue lisää

7.9.2020 | Henkilö

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”

Korkeiden puiden takaa pilkottaa tuttu näky. Tallinnan ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Viru-hotelli, seuraa kaupungin kulkijoita, menipä keskustassa minne tahansa.  Tammsaaren puiston keskellä … Lue lisää

24.8.2020 | Henkilö

Suomalainen Virossa: Risto Lassila haluaa tehdä etelänaapuria tutuksi muillekin

Suomalainen Virossa: Risto Lassila haluaa tehdä etelänaapuria tutuksi muillekin

Muusikko ja musiikkialan yrittäjä Risto Lassila alkoi kolmisen vuotta sitten käydä Tallinnassa aiempaa tiiviimpään tahtiin, kun hän yhdessä ystävänsä Jani … Lue lisää

17.8.2020 | Henkilö

Näyttelijä Krista Kosonen: ”Virossa on hyvää draivia mennä eteenpäin”

Näyttelijä Krista Kosonen: ”Virossa on hyvää draivia mennä eteenpäin”

Näyttelijä Krista Kosonen, 37, vastaa puhelimeen mökkinsä terassilla Turun saaristossa. Hyväntuulinen näyttelijä kertoo olleensa mökillä jo viisi viikkoa. Non­stop-mökkeilyn takana … Lue lisää

20.7.2020 | Henkilö

“Törmärannikko tekee Pohjois-Virosta erityisen” – yrittäjä Andrei Pevgonen ohjaa Viron pohjoisiin kohteisiin

“Törmärannikko tekee Pohjois-Virosta erityisen” – yrittäjä Andrei Pevgonen ohjaa Viron pohjoisiin kohteisiin

Pohjois-Viro on laaja käsite Viron itärajalta Narvasta aina luoteisnurkkaan Paldiskiin saakka. Maan pohjoisissa osissa on helposti saavutettavissa esimerkiksi upeita hiekkarantoja, … Lue lisää