Tuoretta tietoa Virosta
30.9.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Sunnuntai on musiikin päivä – soitto soi toreilla, lentokentällä ja raitiovaunussa

Sunnuntai on musiikin päivä – soitto soi toreilla, lentokentällä ja raitiovaunussaMusiikin päivänä sunnuntaina Virossa soi kaikkialla.

Sunnuntaina 1.10. vietetään kansainvälistä musiikin päivää, jolloin Virossakin muusikot jalkautuvat esiintymään mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Luvassa on ainutlaatuisia ja poikkeuksellisia musiikkielämyksiä.

Esimerkiksi Tallinnassa Jennifer Marisse Cohenin ja Luisa Lõhmusen duo esiintyy raitiovaunulinjalla 4. Nõmmen torilla esiintyy poliisi- ja rajavartiolaitoksen orkesteri. Tallinnan lentoasemalla kuullaan harmonikkamusikkia. Viron ulkoministeriössä konsertoi Tallinnan kamariorkesteri.

Luonnollisesti konsertteja ja muita esiintymisiä on ”perinteisemmissä” konserttipaikoissa, kuten kirkoissa ja konserttisaleissa.

Eri puolilla Viroa on yhteensä lähes 120 ilmaista konserttia, joihin osallistuu yli 750 muusikkoa.

Kaikki Viron musiikin päivän konsertit löytyvät tästä nettiosoitteesta.

Musiikin päivä on kansainvälinen tapahtuma, joka sai alkunsa vuonna 1975. Virossa musiikin päivää on vietetty vuodesta 2002 alkaen.

 
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
musiikin päivä

28.11.2022 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

Mainos OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

OlyBet Bar & Grill avattiin viime vuoden joulukuussa Tallinnan Vapaudenaukion lähettyville Harju-kadulle. Tämän vuoden huhtikuussa ravintola pääsi huikealle kakkossijalle … Lue lisää

18.11.2022 | Ostokset

Sunnuntaina järjestetään Tallinnassa Viron juomafestivaali

Sunnuntaina järjestetään Tallinnassa Viron juomafestivaali

Sunnuntaina 20. marraskuuta Tallinnan sataman lähellä sijaitsevassa Kultuurikatelissa on kahden vuoden koronatauon jälkeen jälleen Eesti Joogifestivaleli Viron juomafestivaali. Tapahtuman … Lue lisää

17.11.2022 | Ravintolat

Juhlien ja nautiskellen kohti joulua

Juhlien ja nautiskellen kohti joulua

Tallinnasta löytyy lukuisia karaokepaikkoja. Tähtikaraoke on uusin tulokas Tallinnan karaoketaivaalla, mutta paikan pitäjä Tiit Lõhmus on vanha ravintola-alan konkari, … Lue lisää

16.11.2022 | Vapaa-aika

Piparkakkunäyttely Piparkoogimaanian teemana on tänä jouluna arkkitehtuuri

Piparkakkunäyttely Piparkoogimaanian teemana on tänä jouluna arkkitehtuuri

Tallinnan keskustassa, Muotoilu- ja arkkitehtuurigalleriassa on Piparkakkumaanianiminen taidenäyttely. Näyttelyn töillä on vain yksi ehto: kaiken pitää olla valmistettu piparkakkutaikinasta. … Lue lisää

14.11.2022 | Ostokset

Martin markkinat esittelee Viron itäiset maakunnat

Martin markkinat esittelee Viron itäiset maakunnat

Kahden koronavuoden aiheuttaman tauon jälkeen järjestetään Helsingissä taas Martin markkinat. Aina ei tarvitse matkustaa lahden yli Viroon tutustumaan.Viro-kaipuuta helpottaa … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Mainos Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Suuren Peipsijärven rannalla olevalla Sipulitiellä tekeminen jatkuu myös syksyllä ja talvella. Tietysti kesäaikana vaihtoehtoja on enemmän, mutta kylmä sää … Lue lisää

10.11.2022 | Vapaa-aika

Loppuvuosi on Virossa täynnä (joulu)tapahtumia

Loppuvuosi on Virossa täynnä (joulu)tapahtumia

11.–27.11. Pimeiden öiden elokuvafestivaali PÖFF Tapahtuma ei ole ainoastaan suurin elokuvajuhla Baltian maiden ja Pohjolan alueella, vaan myös ehdoton … Lue lisää