Tuoretta tietoa Virosta
6.10.2014 | Luonto

Siimat kireinä syysvesissä

Siimat kireinä syysvesissä

Rannikon ja jokien kala-apajat kutsuvat nappaamaan vonkaleita.

The Baltic Guide haastatteli Katrin Pärniä Viron meri-instituutin kalastuskeskuksesta (Eesti mereinstituudi kalanduse teabekeskus). Keskuksen tavoitteena on jakaa tietoa niin vapaa-ajankuin ammattikalastuksestakin.

Mitä Virossa kalastetaan syksyisin?

”Totta kai punaisen kalan pyynti on syksyinen perinne, mutta jokaisessa joessa ei tuota kalastajan toivesaalista ole tarjolla. Esimerkiksi Emajoesta pyydetään syksyisin kuhaa syyskuusta kylmien säiden alkamiseen asti”, Katrin Pärn kertoo.

”Suosituimmat harrastajien pyyntikalat vesissämme ovat ahven, hauki ja kuha, mutta myös särki, lahna ja suutari. Vesistöstä riippuen voi saada myös karppeja ja siikaa”, Pärn luettelee.

”Pohjoisrannikon uusin tulokaslaji on mustatäplätokko, jota ammattikalastajat pyytävät suuriakin määriä. Myös harrastuskalastajien onnistuu saada niitä. Vaikka kyseessä onkin melko pieni kala, niin maultaan se ei jää suinkaan ahventa huonommaksi.”

Pikkuisia herkkukaloja ongitaan muun muassa Tallinnan Linnahallin rannassa. Päivässä voi parhaimmillaan saada saaliiksi useita kiloja mustatäplätokkoja.Moni suomalainen tulisi Viroon mielellään merilohia narraamaan.

Minkälainen niiden tilanne on?

”Lohella on meillä erityinen asema. Niiden määrät ovat olleet melko alhaisia ja sen vuoksi pyyntiä seurataan hyvin tarkasti. Kalastajat ovat usein salamyhkäisiä, kun heiltä kysytään hyviä kalastuspaikkoja. Parhaita paikkoja ei haluta paljastaa muille. Merilohia kalastetaan muun muassa Viron pohjoisrannikon pikkusaarten ympärillä”, Pärn tietää.

Tarkempaa tietoa merilohien kalastuspaikoista voi kysellä esimerkiksi veneretkien järjestäjiltä ja paikallisista majoitusyrityksistä.”Kalaahan on kaikissa vesissä, toinen asia on, minkälaista kalaa halutaan”, Pärn huomauttaa.

Toinen haluttu saalis on purotaimen, jota pyydystetään kylläkin kesäaikaan. Parhaat perhostelujoet ovat Keski-Virossa ja Virumaalla. Moni ulkomaalainen on ihmetellyt Viron kirkasvetisiä ja luonnontilaisia jokia. Saalis voi hienoista paikoista huolimatta kuitenkin usein jäädä haaveeksi. Apua kalastusretkille voi kysyä kalastusmatkailuun keskittyvistä yrityksistä, joita toimii Virossakin jo useita.

Taimenen pyynti on kiellettyä 15. syyskuuta – 31. tammikuuta. Rajoituksia on myös muiden jalokalojen suhteen.

”Lohen ja merilohen kalastaminen on kielletty sisävesistöissä 1. syyskuuta – 30. marraskuuta. Poikkeuksen tekevät esimerkiksi Narva-, Selja-, Jägala-, Pirita-, Vääna-, Purtse- ja Valgejoet, joihin voi hankkia oman kalastuskortin ympäristövirastosta”, Pärn sanoo.

Kalastuskortti on maksullinen, ja kortteja annetaan rajoitettu määrä. Rajoituksista huolimatta Virossa on vain neljä kalalajia, joita ei saa ollenkaan kalastaa. Ne ovat sampi, harjus, toutain ja monni.

Viroon kalaretkelle tultaessa on hyvä tutustua myös pyydettävien kalojen alamittoihin. Tiedot löytyvät www.kalastusinfo.ee-sivustolta suomeksi. Samaisilta sivuilta saa myös muuta tietoa vapaajankalastuksesta.

Katrin Pärn tunnustaa, että suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä erilaisten rajoitusten suuri määrä ja vesistöjen huonot opastustaulut. Onneksi uusi netissä ja kännykässä toimiva kalastussovellus helpottaa rajoitusten kiemuroissa selviämistä.

Sovellus löytyy osoitteesta: http://pump.regio.ee/ kalandus/public/.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT LEMBIT MICHELSON JA JAAK NILSON

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Luonto

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Luonto

Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle

Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää

25.5.2023 | Luonto

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä

Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää

22.5.2023 | Luonto

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki

Hempeän vaaleanpunaisena kukkivat pienet japanin kirsikkapuut vasta heräilevät, kun Hortesin puutarhurit aloittelevat työpäiväänsä. Ne eivät tiedäkään olevansa kaikkein halutuimpia … Lue lisää

22.4.2023 | Luonto

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

Tallinna on vuonna 2023 Euroopan vihreä pääkaupunki. Vuoden kunniaksi vuonna eri puolille kaupunkia tehdään ja istutetaan 14 kukkaniittyä rikastamaan … Lue lisää

20.3.2023 | Luonto

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Kaksi Tallinnan eläintarhan rakastettua pitkäaikaista asukasta on kuollut

Tallinnan eläintarha kertoi, että kaksi sen rakastettua ja pitkäaikaisin asukasta on kuollut. Raidallinen hyeena Kati kuoli 10. maaliskuuta ja … Lue lisää

22.2.2023 | Luonto

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina on Tallinnan eläintarhassa jääkarhupäivä

Lauantaina 25. helmikuuta kello 11–13.30 vietetään Tallinnan eläintarhassa kansainvälistä jääkarhupäivää. Päivän aikana voi seurata jääkarhujen ruokintaa, kuunnella jännittäviä tarinoita … Lue lisää

11.2.2023 | Luonto

camera icon5
Viron seitsemän luonnonihmettä

Viron seitsemän luonnonihmettä

Rantojen jylhät jyrkänteet Kalkkikiviseinämä kohoaa pysty­suoraan meren aalloista. Myrskyt ovat lohkaisseet mahtavia paloja rantatörmästä. Jyrkänteen reunalta avautuvat komeat näkymät … Lue lisää