Tuoretta tietoa Virosta
28.6.2019 | Historia

Savusauna puhdistaa ruumiin ja sielun

Savusauna puhdistaa ruumiin ja sielunMooskan tilalla pääsee saunomaan kahdessa eri savusaunassa. Kolmannessa saunassa Eda Veeroja valmistaa perinteisin menetelmin savustettua lihaa.

Vanhan Võrumaan savusaunaperinteen Unescoon vienyt Eda Veeroja vaalii vanhoja tapoja ja kutsuu saunaan. 

 

Mooskan savusaunan emäntä Eda Veeroja tuntee virolaiset savusaunat. Juuri hän oli yksi aktivisteista, jotka ajoivat võrumaalaista savusaunaa Unescon maailmanperintölistalle.

”Se oli joulun aikaan vuonna 2009, kun havahduin saunanlauteilla siihen, että savusaunaperinteen ei saa antaa kadota. Siitä se Unesco-ideakin sai alkunsa”, hän kertoo.

Vanhan Võrumaan savusaunaperinne hyväksyttiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle vuonna 2014.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon hyvää. Moni nuorikin on innostunut saunaperinteistä ja uusia savusaunoja on kohonnut Etelä-Viroon.

Eda Veeroja arvioi, että savusaunoja on Virossa tällä hetkellä noin 3 500, suurin osa niistä Võrumaalla.

Kiinnostus paikallista saunaa kohtaan ollut suuri. Mooskassa on käynyt uteliaita toimittajia kylässä Koreasta ja Japanista asti.

 

Võrumaan savusaunaperinteen sydämessä on rauhoittuminen, yhteys itseensä ja esivanhempiin.

”Isäni tapasi sanoa, että sauna on paikka, jossa tämän- ja tuonpuoleinen kohtaavat”, sanoo Eda Veeroja.

Saunalla onkin käytännöllinen ja henkinen puoli.

”Saunassa puhdistuu kehon lisäksi myös mieli ja sielu. Se on salaperäinen paikka, jossa saa olla yhteydessä itseensä.”

Võrumaalla on aina uskottu, että saunaan voivat tulla myös esivanhemmat. Saunan lämpimässä hämärässä kysyttiin neuvoa edesmenneiltä sukulaisilta.

Sauna oli myös uudestaan syntymisen paikka, jossa sai pestä arkiset murheet ja huolet pois. Veerojan mukaan sauna lämmitettiinkin usein elämän ja vuodenkierron tärkeissä taitekohdissa.

 

Vihta, hunaja ja saunasanat kuuluvat erottomasti saunaperinteisiin.

”Vihta tehdään sen mukaan, minkä vaivan hoitoon sitä tarvitaan.”

Tavallisin on koivuvihta, mutta myös tammi ja lehmus otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa.

Saunassa ihoa hoidetaan suola- ja turvekuorinnalla sekä hunajalla. Välillä pulahdetaan lampeen virkistäytymään.

Mooskassa saunotaan pari kertaa viikossa. Ulkopuolisetkin ovat tervetulleita tutustumaan vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin. Veerojan mukaan sopiva porukka on noin kuusi henkeä.

Noin kolmituntisen saunomisen jälkeen lausutaan saunasanat, jotka Mooskassa kuuluvat näin: ”Aitüma iholõ, aitüma luudulõ, aitüma luujalõ (kiitos ruumiille, kiitos luodulle ja kiitos luojalle).” 

 

Mooska, Haanjan kylä, Rõuge.

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
mooska savusauna savusauna virossa viron savusauna Värska

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää