Tuoretta tietoa Virosta
16.1.2017 | Kulttuuri

Satavuotias juhlii Virossa

Satavuotias juhlii Virossa

Suomen juhlavuosi näkyy lahden eteläpuolella monin tavoin.

 

Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista Virossa vastaa pääasiassa Suomen Viron-instituutti. Ohjelmapäällikkö Anna Laine kertoi The Baltic Guidelle tulevista tapahtumista.

”Tuotamme muun muassa 100 esinettä Suomesta -näyttelyn, joka kertoo Suomen tarinan esittelemällä yhden esineen kultakin itsenäisyyden vuodelta. Se kertoo suomalaisuudesta niin arkisin, teollisin, innovatiivisin kuin humoristisin esimerkein. Näyttelyn kuratoivat kirjailija Anna Kortelainen ja designer Pekka Toivanen”, hän kertoo.

Tapahtumien tavoitteena on yhdistää suomalaisia ja virolaisia. Yksi sellainen on kesäkuussa alkava valokuvakilpailu.

”Toteutamme sen yhteistyössä Helsingin Sanomien ja Postimees-lehden kanssa. 100 hetkeä -valokuvakilpailussa naapurukset kuvaavat toisiaan – suomalaiset Viroa, virolaisia, tuntemuksiaan Viroa kohtaan ja toisinpäin.”

Marraskuussa voittajatöitä voi nähdä Helsingissä Sanomatalossa ja Tallinnassa Viru Keskuksessa.

 

Tulossa on myös musiikkia. Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 10. kesäkuuta Soome 100 -suurkonsertti, jossa suomalaiset ja virolaiset artistit tekevät yhdessä musiikkihistoriaa.

”Julkistamme konsertin ohjelmiston ja esiintyjät huhtikuussa, mutta voimme jo luvata, että lavalla nähdään molempien maiden kirkkaimpia tähtiä. Konsertissa esiintyy yhdeksän suomalaista ja yhdeksän virolaista artistia, jotka tulkitsevat toistensa kappaleita yhdessä ja erikseen. Ilmaisen konsertin ohjelmisto on sekoitus nostalgiaa sekä uusia, nousevia artisteja, jotka esittävät yhteisiä klassikoita, mutta myös omia uutuuksiaan.”

Anna Laineen mukaan suomalaisella musiikilla oli iso merkitys virolaisille uuden itsenäistymisen aikoihin 1990-luvun taitteessa.

”Nykyään suomalaiset ja virolaiset tuntevat toistensa musiikkia aika ohuesti, mutta olisi ihan mahtavaa, jos tulevaisuudessa artistit ja yleisöt voisivat kohdata toisensa Suomenlahden molemmin puolin. Sellaista liikehdintää näkyy jo, ja haluamme osaltamme olla tukemassa sitä”, Anna Laine sanoo.

The Baltic Guide kertoo juhlavuoden aikana kuukausittain Suomi 100 -tapahtumista. 

 

Mistä löytää?

100 esinettä Suomesta -näyttely, avajaiset 23.3. Helsingissä ja 10.6. Tallinnassa Maarjamäen linnassa.

Soome 100 -suurkonsertti, 10.6. Tallinnan Vapaudenaukio.

Lisätietoa: www.finst.ee/fi/suomi-100

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA TIMO JUNTTILA / IITTALA

Lue lisää samasta aiheesta

2.6.2023 | Kulttuuri

Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset

Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset

3. kesäkuuta kello 11–15 on Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon ETDM pihalla myyjäiset, joka kokoaa yhteen design-keräilijät ja -myyjät. Osana … Lue lisää

1.6.2023 | Kulttuuri

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää

31.5.2023 | Historia

Viron vetovoimaisin museoviisikko

Viron vetovoimaisin museoviisikko

Viron Kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) sijaitsee Tartossa ja se on Viron museoista suurin. Museon kokoelmat esittelevät monipuolisesti Viron … Lue lisää

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

23.5.2023 | Historia

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Mainos Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat Tallinnaan tuhansia nuoria laulajia, tanssijoita ja muusikoita sekä kymmeniä tuhansia katsojia eri puolilta Viroa ja … Lue lisää

18.5.2023 | Kulttuuri

Lauantaina on Virossa Museoyö

Lauantaina on Virossa Museoyö

Kerran vuodessa Viron museot pitävät oviaan avoinna vierailijoille tavallista pidempään. Tapahtuma on osa yleiseurooppalaista museoyöohjelmaa. Museoyöjärjestetään lauantaina 20. toukokuuta … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Historia

Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Mainos Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Museokortilla pääsee vuoden aikana rajoituksetta vierailemaan yli sadassa museossa, galleriassa ja elämyskeskuksessa eri puolilla Viroa. Yli 500 näyttelyä odottaa … Lue lisää