Tuoretta tietoa Virosta
1.9.2016 | Ostokset

Sadonkorjuun aika

Sadonkorjuun aika

Torit ja markkinat pursuavat syyskuussa kasvimaiden ja puutarhojen antimia.

 

Omenat, päärynät, luumut, marjat, perunat, sipulit ja porkkanat ovat torien parasta antia syyskuussa. Virossa torilla käyminen kannattaa, sillä hinnat ovat edulliset ja tuotteet taatusti aitoa lähiruokaa. Torit pystyvät vielä kilpailemaan markettien hintojen kanssa. Monet suuret kauppaketjut eivät edes ota esimerkiksi kotimaisia omenia valikoimiinsa.

Syksy on markkinoiden kulta-aikaa. Markkinakalenterista löytyy jos jonkinlaista festivaalia ja tapahtumaa. Koigin kartanon hillomarkkinat järjestetään 10. syyskuuta. Ohjelmassa on muun muassa parhaan hillon valinta ja hillon valmistamisen työpaja. Türin omenafestivaalilla 1.10. voi maistella erilaisia omenalajikkeita ja kysyä vinkkejä asiantuntijoilta. Myynnissä on säilykkeitä, juomia, taimia – eli kaikkea mahdollista omeniin liittyvää. Pärnun eteläpuolella Tihemetsassa järjestetään 16.–17.9. Saarden sienifestivaali.

Türin syysmarkkinoilla 10.9. on myynnissä hedelmien, vihannesten ja marjojen lisäksi taimia ja kukkia. Paunveren syysmarkkinat Palamusessa (17.9.) on syksyn suurimpia markkinatapahtumia. Siellä palkitaan perinteisesti kauneimmat ja kummallisimmat vihannekset ja hedelmät.

Kotipuutarhureiden kannattaa suunnata taimiostoksille Viroon syksylläkin. Pärnun taimimarkkinat 9.–10. syyskuuta on mainio paikka täydentää puutarhan istutuksia. Vallikäärussa on silloin myynnissä hedelmäpuiden lisäksi runsaasti ruusulajikkeita ja perennoita. Virolaisten lisäksi mukana on myyjiä Latviasta ja Liettuasta.

Screen Shot 2016-09-01 at 10.35.36

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää