Tuoretta tietoa Virosta
29.11.2023 | Ostokset

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi

 

Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen 6.1. saakka.

Coca-Colan kuuluisa joulukaravaani saapuu Rotermanniin 1.12. ja avaa juhlallisesti tämän vuoden joulutorin, jolloin karavaanialueella voi nauttia joulutorin avajaishumusta, juomista ja tietenkin tavata joulupukin. 

Markkinoilta voi ostaa mukaan virolaista käsityötä, ruokaa ja joululahjoja. Myös joulupukki vierailee markkinoilla kolmena adventtina (3.12., 10.12., 17.12.) klo 12–18 välisenä aikana, jolloin lapset voivat käydä kertomassa valkoparralle kuulumiset ja tietenkin kaikki lahjatoiveet. Lottemaan Lotte on myös yksi tämän joulun tähtivieras markkinoilla.

Kojujen lisäksi markkinoilla järjestetään jouluaiheisia mestarikursseja, piparkakkutalojen askartelua ja jääveistosten rakentamista. Ohjelmassa myös kuoroesityksiä ja valoshow. Tutustu myös joulumarkkinoiden vironkielisen tapahtumakalenterin antiin.

 

Historiallinen Rotermannin kortteli on kaupunki kaupungin sisällä

Rotermannin kortteli sijaitsee Ahtrin, Mere puiesteen ja Hobujaaman rajaamina suurinpiirtein D-terminaalin ja Viru-hotellin välissä. Alue on vanhaa teollisuusaluetta, jota alettiin toden teolla kunnostaa vuosituhannen vaihteessa. Vanhoihin tehdashalleihin, viljasiiloihin ja makasiineihin kunnostettiin asuin- ja liiketiloja. Lisäksi rakennettiin myös paljon uusia rakennuksia. Nykyään alue on trendikäs kulttuurin ja kaupan keskus, josta löytyy myös runsaasti laadukkaita ravintoloita, kahviloita ja baareja.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Coca-Cola joulutapahtuma käsityöt Rotermannin joulumarkkinat Rotermannin joulutori rotermannin kortteli Tallinna

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää