Tuoretta tietoa Virosta
4.11.2013 | Kulttuuri

Rokkikahvilan rouhea loppuvuosi

Rokkikahvilan rouhea loppuvuosi

Tallinnan Rock Cafen esiintyjälistalta löytyy marraskuussa suomimetallia ja Zappaa.

Tallinnan Tavastiaksi tituleerattu klubi on tunnettu nimekkäistä ulkomaalaisbändeistä. Marraskuun korkkaa 10.11. kovassa nos- teessa oleva skotlantilaisryhmä Biffy Clyro, jonka keikoilla hiki lentää ja seinät tärisevät. Lokakuussa keikan ilmoitettiin olevan loppuunmyyty, mutta lisälippuja saattaa vielä ilmaantua.

Marraskuun maineikkain esiintyjä tulee rapakon takaa. Frank Zappan pojan Dweezilin bändi Zappa plays Zappa astuu Rock Cafen lavalle 28.11. Grammy-palkittu huippumuusikoista koostuva yhtye soittaa Roxy & Elsewhere -klassikkoalbumin kokonaisuudessaan sekä toki muitakin Zappahittejä. Liput keikalla maksavat 39 euroa eli pari kymppiä vähemmän kuin Suomessa.

Rokkikahvilan rakenteet pannaan 29. marraskuuta koetukselle, kun lavalla tykittää menestyksekkäimpiin suomalaisiin metalli- bändeihin lukeutuva Children of Bodom. Viikatemiehet esittelevät Tallinnassa tuoretta Halo Of Blood -albumiaan.

Kevyempään etnomakuun voi suositella virolaisukrainalaisen tulifolkyhtye Svjata Vatran ja suomalaisen Pirulaisen yhteiskeikkaa 21.11. Virolaisten metalliylpeys Metsatöll soittaa Rock Cafessa 14. joulukuuta.

Mistä löytää?

Rock Cafe, Tartu mnt. 80d, Tallinna.

Katso kartalta

Keskustasta ratikoilla 2 ja 4.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KONSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää