Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2013 | Kulttuuri

Rock Summer 25 tulee – tuleeko Eput?

Rock Summer 25 tulee – tuleeko Eput?

Vuoden 1988 Rock Summer rockfestivaali Juice, Eppu Normaali ja Leningrad Cowboys

15.–16. kesäkuuta järjestettävässä Rock Summer 25 -tapahtumassa on luvassa kaksi päivää musiikkia ainakin kolmella lavalla noin 35 esiintyjän voimin.

Vuoden 1988 suomalaisesiintyjiä olivat muun muassa Juice, Eppu Normaali ja Leningrad Cowboys/ Sleepy Sleepers, jonka basisti Sakari Kuosmanen uskalsi silloin huutaa lavalta: ”Eesti vabaks!” Kuosmanen ystävineen esiintyy myös tällä kertaa tapahtumassa.

Rock Summer 25 -tapahtuman juontajina toimivat isä ja poika, Ivo ja Robert Linna. Ivo oli 1988 myös samassa tehtävässä ja lauloi silloin In Spe -yhtyeen kanssa tunnetuiksi tulleita uusia virolaisia isänmaallisia lauluja. Sama toistuu vuonna 2013. Muista virolaisista esiintyjistä mainittakoon Metsatöll ja Dramamama. Ulkomailta saapuvat muun muassa Bryan Adams sekä John Lydon & Public Image Ltd. Kaikkia esiintyjiä ei ole vielä esitelty eikä suurena ihmeenä voisi pitää vaikkapa Eppu Normaalin ilmestymistä paikalle. Yhtyeen fanit tietävät jo, että bändi tekee kesällä kiertueen.

Tapahtuman järjestäjien tavoitteena on antaa nykypolville pala siitä tunnelmasta, joka houkutteli 150 000 ihmistä Laulukentälle muuttamaan maailmaa musiikin keinoin. Yhtä suurta yleisöä ei odoteta tällä kerralla, 20 000 osallistujan avulla järjestäjät saavuttavat taloudellisen tavoitteensa ja jos väkimäärä kasvaa siitä, tulee vielä yksi lava ja useita esiintyjiä lisää.

Lippuja on myynnissä Piletilevin myyntipisteissä. Lippujen hinnat nousevat joka kuukauden alussa kymmenellä eurolla. Maaliskuussa ne maksavat 60 euroa.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää