Tuoretta tietoa Virosta
8.8.2013 | Kulttuuri

Robbien laulujuhlat Tallinnassa

Robbien laulujuhlat Tallinnassa

Vuoden odotetuin keikka tuo Laulukentälle Robbie Williamsin faneja ympäri maailmaa.

 

Brittitähti palasi keikkalavoille kuuden vuoden tauon jälkeen ja saapuu Take The Crown Stadium Tour 2013 -kiertueellaan myös Tallinnan Laulukentälle, joka on rundin ainoa esiintymisareena koko Pohjois-Euroopassa. Williams heittää Itä-Euroopassakin vain kaksi keikkaa, joten tunkua Tallinnaan on kauempaakin. Alustavien tietojen mukaan konserttiin saapuu faneja 30 maasta, jopa Australiasta asti.

Laulukentälle mahtuu 70 000 katsojaa, joten luvassa on todellinen megakonsertti. 20.8. on Viron uudelleen itsenäistymisen päivä, joten moni virolainen suuntaa Laulukentän konserttiin juhlistamaan vapaapäivää.

Lavalla hittejä jammailee 11-henkinen bändi, johon kuuluu kovan tason muusikoita ja taustalaulajia. Luvassa on myös spektaakkelimai- nen show valoineen ja efekteineen. Konsertin lämmittelijänä esiintyy brittiläinen popartisti Olly Murs.

Keikasta filmataan kesäkiertueen ainoa konserttitaltiointi, joka kantaa nimeä Robbie Williams – Live in Tallinn. Viron historian suurimpaan filmiproduktioon osallistuu lähes sata alan ammattilaista Virosta ja muualta maailmasta.Lippuja konserttiin voi ostaa Ticketpron nettimyymälästä 69 eurolla.

Mistä löytää?

Robbie Williams, Tallinnan Laulukenttä, 20.8. 

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KONSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää