Tuoretta tietoa Virosta
10.11.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

RavintolauutisiaMusitaan pääsee kätevästi vaikka raitiovaunulla.

Suomalaisomisteinen uusi ravintola Baar Optika on avattu Tallinnan rautatieaseman eli Balti Jaaman välittömässä läheisyydessä. Naapurissa on myös Wilma Schlizewskin Shit and Stuff -kauppa. Tiistaisin baarissa on tietokilpailu ja talven aikana on tarkoitus selvittää Tallinnan Tietoviisaat. Lokakuun lopussa aloitettiin elävän musiikin illat. SM-liigan lätkäpelit näkyvät Optikassa suorana.

Myös ydinkeskustassa avattu TAR TAR on suljettu sunnuntaisin. Nimen mukaisesti listalla on tartareita lihasta kasviksiin. Mukana on myös Lappi-niminen tartar. Lämpimät ruoat koostuvat muun muassa pastoista, ja oluen tai viinin oheen tarjotaan esimerkiksi maksajäätelöä.

MuSu reston uuden sisarravintolan Musitan valikoimiin kuuluvat niin lounaat kuin illalliset ja se sopii myös ryhmille. Se sijaitsee Kadriorgin alussa, lähellä raitiovaunupysäkkiä. Listaruokien hinnat jäävät alle 20 euron.

Kalamajan alueelle on avattu mukavan nimen omaava kahvila Oivaline Tervislik Tort (oivallinen terveellinen kakku). Kakuissa on tavallista enemmän proteiinia ja vähemmän hiilihydraatteja sekä rasvaa. Lisäksi osa niistä on vegaani-tuotteita. Listalla on myös suolaisia tuotteita, mutta pääpaino on terveellisillä kakuilla, joita voi nauttia paikan päällä luomukahvin kera.

Sataman kupeessa kovasti kehittyvällä Poordi-kadulla on nyt uusi japanilainen ravintola Washoku Story. Ramen-valikoimasta löytyy moneen makuun.

Tallinnan linja-autoaseman lähistöllä on avattu Döner Kebab, jossa on myynnissä myös hampurilaisia ja wrappeja. 

 

Mistд lцytдд?

Baar Optika, Kopli 4–7, Tallinna. 

baroptika.ee

 

TAR TAR, Narva mnt 7, Tallinna. 

www.facebook.com/tartar.kook.baar

 

Musita, Köleri 2, Tallinna. 

musita.ee

 

Oivaline Tervislik Tort, Tööstuse 47b, Tallinna.

www.oivaline.ee

 

Washoku Story, Poordi 3, Tallinna. 

www.facebook.com/Washoku.Monogatari

 

Döner Kebab, Tartu mnt 79a, Tallinna. 

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hampurilaisravintola japanilainen oivaline tervislik tort ravintolauutisia tallinnan ravintolat tallinnan uusia ravintoloita vegaani washoku story

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää