Tuoretta tietoa Virosta
8.2.2016 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Tallinnaan avattiin ensimmäinen syö niin paljon kuin jaksat -ravintola. Keskustassa sijaitseva Best pizza buffet maksaa aikuiselle 9,90 euroa, 4–10 -vuotiaille 5,90 euroa ja 1–3 -vuotiaille 3,90 euroa. Siihen hintaan saa syödä muun muassa salaatteja, pastaa, keittoa, kanansiipiä, pizzaa sekä juoda virvoitusjuomia niin paljon kuin jaksaa. Aikuisten juomiakin on tarjolla lisähintaan. 0,5 litran tuoppi olutta maksaa 2,90 euroa.

Helmikuussa avataan lapsille suunnattu Lottekohvik Mustamäen kauppakeskukseen. Viime lehdessämme oli uutinen Kama-ravintolasta. Paikan nimi on muuttunut vielä kerran ja on nyt KOPLI Restoran/Saal.

Vanhassakaupungissa ravintolan nimi voi olla myös osoite. Uus Kuus valmistaa perinteisiä ravintolaruokia paikallisista raaka-aineista.

Rotermann Cityyn eli satama-alueen ja Viru Keskuksen väliselle alueella avautuu tänä vuonna ainakin neljä uutta ravintolaa, muun muassa elävän musiikin kahvila.

Keskusta-alueen uusin yökerho on Club Butterfly. Se sijaitsee Kaubamajan ja Viru Keskuksen vieressä, Meloni-kauppakeskuksen tiloissa.

Ravintola Teletornissa järjestetään keittiömestari Priit Toomitsin loihtimia erikoisillallisia nimellä Kosmiline õhtusöök. Neljän ruokalajin kosminen illallinen juomineen maksaa 55 euroa ja seuraavat illalliset järjestetään 19. helmikuuta ja 18. maaliskuuta.

22.2.–31.3. järjestetään ensimmäistä kertaa Tallinnan vanhassakaupungissa Vanalinna Toidufestival (Vanhankaupungin ruokafestivaali) Olde Hansan vetämänä. Mukana on monia mielenkiintoisia ravintoloita kuten Cru, Kaerajaan ja Dominic. Festivaalin aikana voi nauttia erikoisistakin raaka-aineista, kuten saksanhirvestä, sammesta ja vasikanmaksasta. Festivaalin aikana ruuat ovat myös tavallista edullisempia. Jokaiselle viikolle on valittu eri raaka-aine, jonka valmistamisessa ravintoloiden keittiömestarit kilpailevat. Voittajan valitsevat asiakkaat, ja muutenkin kannattaa tutustua kaikkien osallistuvien ravintoloiden tarjontaan. 

 

Mistä löytää?
Best pizza buffet, Gonsiori 10, Tallinna.
www.pizzabuffet.ee 

Lottekohvik, Tammsaare tee 104A, Tallinna.
lottekohvik.ee

KOPLI Restoran/Saal, Kopli 25, Tallinna.
www.facebook.com/kamarestoran

Uus Kuus, Uus 6, Tallinna.
www.facebook.com/taanilinnarestoran/ 

Club Butterfly, Estonia pst 1, Tallinna.
www.facebook.com/CLUB-Butterfly-1689428024627108/

Ravintola Teletorni, Kloostrimetsa tee 58a, Tallinna.
www.teletorn.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää