19.10.2015 | Ravintolat
RAVINTOLAUUTISIA

Tallinnalainen ravintolakulttuuri oli esillä toistamiseen Turussa 30.9.–4.10., jolloin Food & Fun Turku -tapahtumaan otti osaa keittiömestari Ranno Paukson Ö ravintolasta ja baarimestari Agu Koit.
TRW 2015 eli Tallinnan ravintolaviikko järjestetään 1.–7.11. Tapahtumaan osallistuvat kymmenet ravintolat tarjoavat silloin lounas- ja illallisruokiaan erikoishinnoin. Lisätietoja ja pöytävaraukset löytyvät osoitteesta http://www.tallinnrestaurantweek.ee. Monet ravintolat varataan jo varhaisessa vaiheessa täyteen, joten nopeat syövät, hitaat eivät.
Eckerö Linen Finlandia-aluksella esiintyy syksyn aikana kaikki Vain elämää -tähdet. Lokakuussa ovat vuorossa Pave Maijanen (10.10.), JVG (22.10.) ja Maija Vilkkumaa (29.10.). Marraskuun alussa on vuorossa Anssi Kela (5.11.). Lisäksi Vain elämää -ohjelmasarja näytetään suorana kokouskeskuksen jättiscreeniltä perjantaisin.
Savoy Boutique Hotell sai ”matkailualan oscarin” eli World Travel Awards-tunnustuksen jo kolmannen kerran peräkkäin, kun se valittiin Viron parhaaksi putiikkihotelliksi. Hotellin ravintola Mekk on erikoistunut uuteen virolaiseen keittiöön.
Marraskuun alussa on Vihulan kartanossa pohjoismainen viikko. Tämän vuoden teemana on Tanska. Hotellin nykyinen omistaja on tanskalainen ja alueen omistus oli jo 1100-luvulla tanskalaisten hallussa. Paikan päälle tulee esittelemään uutta tanskalaista keittiötä ravintola Borgenin keittiömestari Jesper Brinkløv. Viikon aikana voi tutustua myös Søren Kentin taiteeseen.
Mistä löytää?
De Vos Bakery and Resto, Narva mnt 6, Tallinna. http://devosbakeryandresto.com
Savoy Boutique Hotel, Suur-Karja 17/19, Tallinna. http://www.tallinnhotels.ee/savoy-boutique-hotel/
Vihulan kartano, Vihula, Länsi-Virumaa. http://www.vihulamanor.com/fi
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
Lue lisää samasta aiheesta
2.12.2023 | Ravintolat
Herkullisia jouluhetkiä Tallinnassa
Sen lisäksi että Tallinna on satumaisen kaunis kaupunki joulun aikana, tarjoavat monet paikalliset ravintolat myös jouluisia erikoismenuita. Vanhassakaupungissa Raatihuoneen … Lue lisää
26.11.2023 | Ravintolat
Supersuositut hampurilaiset syntyvätluomulihasta ja paikallisista sämpylöistä
VLND Burgerin tarina alkoi kesäjuhlissa Viljandissa vuonna 2017. Juhlissa piti valmistaa noin 70 hampurilaista perheelle ja ystäville. Tästä tilaisuudesta … Lue lisää
24.11.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill – Sporttibaarin rento tunnelma kutsuu viihtymään
Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla sijaitseva suosittu OlyBet Bar & Grill avattiin joulukuussa 2021. Sporttibaarissa voi nauttia täyttävän lounaan, käydä … Lue lisää
20.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
18.11.2023 | Ravintolat
5
Gourmet-matka Tarttoon
Tallinnan lisäksi myös muissa virolaiskaupungeissa on ravintoloita, jotka ovat saaneet suosituksen arvostettuun, ravintoloita arvioivaan Michelin-oppaaseen. Nyt esittelyssä on vuoden … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Makuseikkailu Itä-Virumaalla
Itä-Virumaalta löytyy runsaasti hyviä ravintoloita, joissa myös hintalaatusuhde on kohdallaan. Maakunta on myös yllättävän lähellä. Vain parin tunnin auto-, … Lue lisää
13.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.09–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.11.–31.12. Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 3.–19.11. Elokuvafestivaali PÖFF, Tallinna, Tartto, Jõhvi, Narva, Kohtla-Järve 3.–19.11. Etelä-Viron … Lue lisää
8.11.2023 | Ravintolat
Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä
Marraskuu on Virossa ravintoloiden kulta-aikaa. Kuukauden ensimmäisellä viikolla vietettiin ravintolaviikkoa Tallinnassa. Etelä-Virossa on parhaillaan meneillään oma ruokatapahtuma, jossa tutustutaan … Lue lisää