Tuoretta tietoa Virosta
3.2.2015 | @fi

RAVINTOLAUUTISIA

RAVINTOLAUUTISIA

Tallinnan vanhankaupungin länsipuolella, Toompean mäen toisella puolella olevien hotellien läheisyyteen on avautunut kokonainen ravintolakompleksi.

Maaleht-sanomalehden entisissä toimitiloissa on nyt kolme erilaista ravintolaa. Yksi niistä on maan ensimmäinen hot dog -kahvila. Hotokas on saanut ideansa Australiasta, jossa sen perustaja ihastui viihtyisiin hot dog -paikkoihin. Erilaisten hodareitten hinnat ovat 3,00–5,60 euroa. Sämpylän ja nakin lisäkkeinä on maailman herkkuja. Paikka on avoinna tiistaista sunnuntaihin.

Samassa pihapiirissä on myös ravintola Kuldmokk, joka on erikoistunut Välimeren alueen ruokiin. Pööbel on korttelin suurin ravintola. Kyseessä on virolainen pubi, jossa ruuat ovat kotoisia ja suosittuja käsityöoluita saa myös hanasta.

Caffeine sijaitsee Vanhankaupungin uudistuneen Harju-kadun varressa. Erikoiskahvien oheen tarjotaan myös pientä syötävää ja lemmikkieläimetkin ovat tervetulleita.

Telliskiven alue kehittyy edelleen. Siellä uusimpana ravintolana avasi ovensa Kivi Paber Käärid (Kivi, Paperi, Sakset). Se on sataprosenttisesti gluteeniton ravintola, jossa järjestetään myös erilaisia musiikkitapahtumia.

Viereisessä talossa eli Telliskiven Vaba lava -teatteritalossa on toiminut jo jonkin aikaa Foody Allen -katuruokaravintola. Suurimmat annokset ovat porsaan ribsejä ja päivän lounastarjoukset ovat edullisia.

Mustamäen uusin ravintola on gastropub Haven. Hanoissa on kuutta eri lajia olutta ja liharuokina niin ankkaa, lammasta kuin härkääkin. Päivänannosten hinnat ovat 3,60 euroa.Stroomi kaubanduskeskus on Tallinnan uusin kauppakeskus. Sen veturina on Maxima XX -marketti. Keskuksessa on Pizzakiosk- ja Chopsticks -pikaruokaravintolat. Jo pitkään suosiota liha-annoksillaan kerännyt Talleke ja Pullike -ravintola avasi sinne uuden yksikkönsä. Kauppakeskukseen pääsee keskustasta bussilla numero 3. Pysäkki on Randla.

Monet suomalaiset ovat viettäneet Viron hotelleissa kymmeniä öitä ja etsivät välillä edullisempia majoitusvaihtoehtoja. Tallinnassa on monia hostelleja, joissa voi yöpyä hyvinkin pienellä hinnalla. Yksi niistä on Hostel Zinc, jonka edullisin huone kahdelle maksaa yöltä 25 euroa.

Vuoden vaihteessa avautui uusi sukupuolineutraali tai toisin sanoen gay-ystävällinen klubi W. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin.

Mistä löytää?

Hotokas, Kuldmokk ja Pööbel,

Falgi tee 3/Toompuiestee 16. 

Caffeine, Harju 3.

Kivi, Paber, Käärid, Telliskivi 60a

Foody Allen, Telliskivi 60a C-hoone.

Haven, Mustamäe tee 116, Tallinna. Stroomi kaubanduskeskus, Tuulemaa 20. Tallinna.

Hostel Zinc, Väike-Karja 1, Tallinna.

Yöklubi W, Vabaduse väljak 10.

Lue lisää samasta aiheesta