Tuoretta tietoa Virosta
25.8.2019 | Ostokset

Rakkaudesta reppuihin – Liisi Püss tekee nykyajan kontteja

Rakkaudesta reppuihin – Liisi Püss tekee nykyajan konttejaLiisi Püssin Märss-tuotemerkin nimi tarkoittaa talonpojan eväskonttia. Püss on puhaltanut perinteiseen kantovälineeseen modernin, omaleimaisen hengen.

Epäusko meinaa vallata Pohjois-­Tallinnan Koplin alueella Marati-kadulla vanhojen pajukkoa kasvavien tehdasrakennusten keskellä. Täältäkö pitäisi löytyä kaupungin kenties tämän hetken suosituin laukkujen valmistaja?

Mutta löytyyhän se, ja voi millainen paikka onkaan! Märss-selkäreppuja valmistavan Liisi Püssin studio on juuri niin uniikki kuin voi kuvitella modernin käsityöläisen työpajan olevan.

”Olen 14-vuotiaasta asti ommellut, koska en löytänyt itselleni sopivia asioita kaupoista. Kun tulin yliopistoon Tallinnaan, havahduin siihen, että en jaksanut enää kantaa olkalaukkua ja tarvitsin selkärepun. En kuitenkaan halunnut sellaista, mitä on kaikilla muillakin”, Püss kertoo.

 

Ompelukone nuorella naisella jo oli, ja kun kaupassa tuli vastaan 10 metriä tekonahkaa, Püss päätti ommella itselleen repun. Ensimmäisen laukun jälkeen materiaalia vielä oli, ja syntyi yhdeksän selkäreppua lisää.

Vähitellen Püssin kaverit havahtuivat siihen, että laukuthan ovat hienoja ja alkoivat haluta reppuja itselleenkin.

”Olen itse hyvin monia tyylejä käyttävä ihminen. Välillä olen kauniissa mekossa, välillä miesten vaatteissa. Sen takia tahdoin repun sopivan mahdollisimman monien asioiden kanssa, koska reppu on hyvin käytännöllinen asia. Mutta laukun pitää myös näyttää hyvältä, sen pitää olla tilava ja ajaton.”

Märss-laukkuja on kolmea eri kokoa, joista keskimmäinen, M-koko, on suosituin. Siihen mahtuvat viikonloppumatkan tavarat, mutta se ei ole liian suuri päivittäiseen käyttöönkään.

 

Püssin reppuja voi tilata Märssin verkkokaupasta, mutta paras tapa on tavata tekijä itse studiossaan. Silloin Püss näkee, millainen laukku asiakkaalle parhaiten sopii ja hän voi neuvotella asiakkaan toivomista yksityiskohdista. Repun väri- ja yksityiskohtavaihtoehtoja on lähes loputtomasti.

Vegaanista elämäntapaa noudattava Püss pitää kiinni periaatteistaan siinä, että nahkalaukkuja hän ei tee, vaikka asiakas niin toivoisi.

Püss on myös mainio esimerkki epätyypillisestä yrittäjäpolusta: sosiaalialan yliopistokoulutus ja työt esimerkiksi lastenkodeissa ovat nyt vaihtuneet täysipäiväiseen käsityöalan yrittäjyyteen.

”Kun osaa tehdä käsillään, ei jää koskaan nälkäiseksi.” 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov 

Lue lisää samasta aiheesta
liisi püss märss reppu reppujen valmistaja vegaaninen reppu virolainen design virolainen käsityö virolainen reppujen valmistaja

19.4.2024 | Ostokset

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Sisustus- ja designmessut järjestetään Viron messukeskuksessa Tallinnassa 19.–21. huhtikuuta. Messuilta voi löytää uusia ideoita ja trendejä oman kodin, vapaa-ajan … Lue lisää

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää