21.3.2025 | Kulttuuri
Punkin valtias JMKE Pärnussa
Teksti Stewart Johnson
Kuva Sanna Larmola

Virolaisen punkin kummisetiä on vain yksi ja se on JMKE. Yhtyeellä oli myös musiikillinen roolinsa 80-luvun lopulla Viron menestyksekkäässä itsenäistymisprosessissa. Nyt nämä virolaisen punkin ikonit viettävät perjantaina 39-vuotispäiviään Wunderbaarissa Pärnussa. Odotettavissa on kappaleita vuosikymmenien varrelta ja punkille tyypillistä mossailua yleisön joukossa.
JMKE teki läpimurron kappaleellaan ”Tere Perestroika” vuonna 1987. He onnistuivat myös keplottelemaan itsensä ulkomaille levyntekoon, vaikka neuvosto-aikakauden matkustuspolitiikka ei tunnetusti ollut kovin yksinkertaista. Yhtye oli ensimmäinen virolainen bändi, joka äänitti albumin ulkomailla. Kylmään Maahan (Kylmään maahan) sai ansaitusti kansainvälistä huomiota ja tunnustusta.
Yhtyeen kolmas albumi on nimeltään Sputniks in Pectopahissa (1995). Pectopah tarkoittaa venäjänkielellä ravintolaa. Albumi on energinen kokoelma suosittua venäläistä musiikkia tsaarin ajoilta Neuvostoliiton hymneihin, mutta vahvalla punk-väännöllä. Bändi on julkaissut yhteensä 12 studioalbumia 39-vuotisen uransa aikana, ja heillä on vielä paljon kerrottavaa yhteiskunnastamme – koska siitä punkissa on kyse.
Konsertin lämmittelijänä esiintyy toinen legendaarinen punkbändi, Aadu Sitapea V Kolonn. Ovet aukeavat kello 20 ja jäljellä olevat liput ovat myynnissä Ticketerin lippupalvelussa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaAadu Sitapea V Kolonn
JMKE
konsertit
musiikki
Pärnu
tapahtumat
tapahtumat Pärnussa
Wunderbaar
12.1.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
21.12.2025–30.4.2026 Kaupunki, joka ei unohdu, Narva Narvan linnan uusi näyttely esittelee yksityiskohtia 1600-1800 -luvuilla “barokkiajan helmeksi” kutsutusta kaupungista, joka … Lue lisää
12.1.2026 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Viron ulkomuseon tapahtumarikas talvikausi jatkuu
Vierailu kestävän kehityksen museopalkinnon viime vuonna saaneessa Viron ulkomuseossa on joulupyhien ja vuodenvaihteen jälkeenkin aina virkistävää. Ensikertalaisille suosittelemme … Lue lisää
12.1.2026 | Mainos | Kulttuuri
8
Mainos Tallinna kolmessa päivässä – löydä kaupunki fiksusti Tallinn Cardilla
Tallinn Card on yksi helpoimmista ja edullisimmista tavoista tutustua Viron pääkaupunkiin. Kortti tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn yli 50 museoon ja … Lue lisää
9.1.2026 | Kulttuuri
Viroon saapuvien tähtien virta saa jatkoa
Viime vuosi oli kenties Viron historian suurin maassa esiintyneiden musiikin supertähtien määrällä mitattuna. Vaikka emme vielä tiedä, mitä kaikkea … Lue lisää
8.1.2026 | Kulttuuri
Vironsuomalaista taidetta 007-kartanossa
Suomesta Viroon kymmenen vuotta sitten muuttaneen taidemaalari Raija Merilän töiden näyttely on hiljattain avattu ensimmäistä kertaa läntisellä Virumaalla, 70 … Lue lisää
6.1.2026 | Kulttuuri
Vuoden 2026 ensimmäinen The Baltic Guide on ilmestynyt
Mikä Virossa houkuttelee nyt? Juttelin Surf-kahvilassa Baltijaaman torilla kahden suomalaismatkailijan kanssa. He käyvät täällä säännöllisesti. Ohjelmaan kuuluu tavallisesti ravintolat, … Lue lisää
6.1.2026 | Kulttuuri
Tartossa joulukausi päättyy kuustenpolttajaisiin
Kodeista kerättyjen joulukuusten hävittäminen suuren kokkotulen muodossa on Tartossa jo viisivuotiseksi kehittynyt perinne. Tapahtumaa voi jälleen seurata tulevana lauantaina … Lue lisää
6.1.2026 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Helsinki Karaoke Baar – pala Suomea Tallinnan yössä
Tallinna on suomalaisille tuttu matkakohde, mutta harva kaupunki tarjoaa yhtä mutkattoman siirtymän arjesta juhlaan kuin Viron pääkaupunki. Shoppailun, ravintoloiden … Lue lisää