Tuoretta tietoa Virosta
1.2.2016 | Ostokset

Puhelin ripeästi kuntoon

Puhelin ripeästi kuntoon

Suomessa viidellä paikkakunnalla toimiva iTapsa etabloitui vuoden alussa Tallinnaan.

 

Puhelimien pikakorjauksen voi saada uudessa toimipaikassa hieman edullisemmin kuin Suomessa. Peruslupaukset ovat samat eli remontti kestää enintään tunnin ja remonttitakuu vuoden.

Toimitusjohtaja Tapio Marjanen kertoi The Baltic Guidelle, että muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen päätetään mahdollisesta laajentumisesta Virossa. ”Kysyntää tuntuisi olevan ainakin Tallinnan alueella”, hän totesi.

iTapsan toimipiste sijaitsee Tallinnan ydinkeskustassa, Viru Keskuksen ja Stockmannin välimaastossa, Radisson Blu Sky Hotellin välittömässä läheisyydessä.

Kuten liikkeen nimestä voi päätellä, iPhonet remontoidaan nopeasti kuntoon, mutta palvelu kattaa myös Samsung Galaxyt sekä Lumiat ja LG:t. iPadien huolto voi joissain tapauksissa kestää hieman pidempään.

Ja vaikka toimitusjohtaja Marjasen mukaan liiketoiminnan aloittaminen Virossa onkin suunnattu paikallisille markkinoille, voivat matkailijat nyt lyhyenkin Tallinnan-matkansa aikana korjauttaa puhelimensa. Ja yksi hyvä lisäsyy ovat noin 15 prosenttia edullisemmat hinnat. Esimerkiksi latausportin vaihto on kympin edullisempi kuin Suomessa.

iTapsa on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–19 ja lauantaisin 10–19. 

 

Mistä löytää?
iTapsa, Maakri 19/21, Tallinna.
www.itapsa.com/ee 

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAt ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää