Tuoretta tietoa Virosta
6.7.2020 | Viro

Puheenaiheita Virossa: koronavirustilanne on vakaa, rajoituksia lievennetään

Kuvat: Andrei Chertkov, Raskus Jurkatam

Puheenaiheita Virossa: koronavirustilanne on vakaa, rajoituksia lievennetään

Viron koronavirustilanne on vakaa

Koronavirustartuntojen määrä Virossa kasvoi kesäkuussa vain vähän. Kuun edetessä tartuntoja todettiin enää vain 1–2 päivässä. Kuun aikana on ollut useita päiviä, jolloin tartuntoja ei ole löydetty lainkaan.

1.7. tilanteen mukaan Virossa oli todettu 1 989 koronavirustartuntaa. Virukseen liittyviä kuolintapauksia oli heinäkuun alussa 69, joista viimeisin kesäkuun alussa.

Eniten tartuntoja on ollut väkiluvultaan suurimmassa Harjun maakunnassa. Paljon puhutulla Saarenmaan saarella tartuntoja on todettu viimeksi 26. toukokuuta.

Viron koronatilastot löytää nettisivulta koroonakaart.ee.

 

Yökerhot auki, rajoitukset lieventyvät

Viron yökerhot saivat avata heinäkuun alussa jälleen ovensa koronakriisin aiheuttaman tauon jälkeen. Yökerhossa voi olla enintään 50 % normaalista kävijämäärästä tai enintään 100 ihmistä.

Ulkotapahtumiin voi heinäkuusta alkaen osallistua enintään 1 000 ihmistä. Sisätapahtumiin saa päästää enintään 50 % normaalista kävijämäärästä tai 500 ihmistä. Samoin urheilutapahtumia voidaan heinäkuusta alkaen järjestää niin, että kilpailijoiden ja katsojien yhteismäärä on enintään tuhat.

Kesäkuusta lähtien on voimassa suositus pitää kahden metrin etäisyyttä toisiin ihmisiin ja liikkua hajautetusti pienissä ryhmissä. Tapahtumissa ja palveluissa tulee olla käsien desinfiointimahdollisuus.

 

Lisää laivayhteyksiä Viroon, buffetit auki

Laivayhtiöt ovat vähitellen palanneet normaaleihin aikatauluihin, mutta laivoja ei silti vielä myydä täyteen, jotta matkustajat voivat säilyttää turvalliset etäisyydet.

Laivojen palvelut matkan aikana voivat poiketa jonkin verran normaalista, mutta laivat ovat jälleen aloittaneet esimerkiksi buffet-ruokailun.

Tallink tekee tänä kesänä uutuutena risteilyjä Turusta Tallinnaan ja Helsingistä Saarenmaalle. Jatkuvasti Tallinnaan liikennöivät pika-alukset Star, Megastar sekä risteilyalus Silja Europa.

Viking Linen aluksista heinäkuussa Tallinnaan liikennöivät XPRS ja Mariella. Eckerö Linen alukset ovat Finlandia ja Muugan satamaan liikennöivä rahtialus Finbo Cargo.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus

23.11.2022 | Viro

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Joulukuusi oli jo keskiajalla Tallinnan Raatihuoneentorilla

Raatihuoneentori on ollut keskiajalta lähtien Tallinnan alakaupungin keskus, kauppapaikka ja juhla-aukio. Torilta alkavat Vanhankaupungin vanhimmat kadut: Apteegi, Dunkri, Kinga … Lue lisää

19.11.2022 | Viro

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Yli kolme neljästä virolaisesta puhuu jotain vierasta kieltä

Väestönlaskentatietojen mukaan arviolta 76 prosenttia Viron väestöstä puhuu jotain vierasta kieltä. Kun kymmenen vuotta sitten Viron puhutuin vieras kieli … Lue lisää

14.11.2022 | Viro

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Matkailulehti Wanderlust: ”Tallinna on yksi Euroopan halutuimmista matkailukohteista”

Yksi Ison-Britannian suosituimmista matkailulehdistä Wanderlust palkitsi Tallinnan toisella sijalla Euroopan halutuimman kaupungin kategoriassa. Voittaja oli Kroatian Dubrovnik ja kolmannelle sijalle … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää

14.11.2022 | Mainos | Vapaa-aika

Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Mainos Sipulitie‭ ‬‮!‬–‭ ‬yksi alue‭, ‬kaksi kansakuntaa‭, ‬kolme kulttuuria

Suuren Peipsijärven rannalla olevalla Sipulitiellä tekeminen jatkuu myös syksyllä ja talvella. Tietysti kesäaikana vaihtoehtoja on enemmän, mutta kylmä sää … Lue lisää

13.11.2022 | Viro

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää vuoroja Helsinki–Tallinna-reitille joulukuun alussa

Tallink lisää Helsinki–Tallinna-reitin vuoroja 8. joulukuuta alkaen tuomalla reitille jopa neljä täysin uutta päivittäistä laivavuoroa Star-aluksellaan. Tallinkin uusin laiva … Lue lisää

9.11.2022 | Viro

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Majoittuneiden suomalaisturistien määrä kasvoi syyskuussa

Viron tilastokeskuksen mukaan Viron majoitusliikkeissä vieraili syyskuussa 2022 lähes 260 000 matkailijaa, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää

8.11.2022 | Viro

Uusi The Baltic Guide esittelee Viron tennistähdet ja suurlähettiläs Vesa Vasaran

Uusi The Baltic Guide esittelee Viron tennistähdet ja suurlähettiläs Vesa Vasaran

Monipuolinen lukupaketti on taas saatavilla jakelupisteissä. Kattaukseen tässä numerossa kuuluvat joulua ennakoivat aiheet, mielenkiintoiset henkilöhaastattelut, kulttuuri, tapahtumat, ravintolat, historia, … Lue lisää