Tuoretta tietoa Virosta
9.2.2011 | Henkilö

Positiivinen diplomaatti

Positiivinen diplomaatti

Suurlähettiläs Aleksi Härkönen uskoo Suomen ja Viron välisten hyvien suhteiden kehittyvän vieläkin paremmiksi.

Aleksi Härkönen on toiminut Suomen suurlähettiläänä Virossa viime syksystä lähtien. Tapasimme Härkösen tammikuussa Tallinnassa lähetystön upeissa tiloissa. Härkösellä on pitkä kokemus kansainvälisen politiikan eri tehtävistä niin koti- kuin ulkomailta. Kyselimme hänen taustoistaan ja suhteistaan Viroon sekä näkemyksiään Suomen ja Viron välisten suhteiden nykytilasta ja tulevaisuudesta.

 

Kansainvälistä politiikkaa koulusta lähtien

 

Härkösen kiinnostus kansainväliseen politiikkaan heräsi kouluaikana vaihto-oppilasvuotena USA:ssa. Jo aiemmin hän oli liittynyt ortodoksinuorten kansainväliseen Syndesmos-järjestöön, josta löytyi myös opintojen jälkeen työpaikka.

 

”Ylioppilaaksi kirjoitettuani minulle oli aivan selvää, että pyrkisin yliopistoon Valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan nimen omaan kansainvälistä politiikkaa. Se oli helppo valinta”, kertoi Härkönen uravalinnastaan.

 

Syndesmosissa Härkönen oli töissä muutaman vuoden. Sen jälkeen, vuodesta 1980 lähtien, hän on ollut valtion palkkalistoilla erilaisissa tehtävissä ja monessa maassa. ”Työ on ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa niin alueellisesti kuin järjestöjen osalta.”

 

Halosen avustaja

 

Uran mielenkiintoisimmista vaiheista kysyttäessä Härkönen nostaa esiin muutamia: ”Sain työskennellä 1990-luvun alkupuolella ulkoministeri Tarja Halosen avustajana ja myöhemmin presidentti Halosen ulkopoliittisena neuvonantajana. Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden sihteeristön puheenjohtajana ensin Kanervan ja sittemmin Stubbin apuna vauhtia ja kiinnostavia tilanteita riitti. Puheenjohtajuuskauteen sisältyi myös Georgian sota, jota ensin yritettiin ETYJ:n puitteissa epäonnistuneesti estää ja sen jälkeen jälkihoitaa paremmalla menestyksellä. Suomi oli aktiivisesti mukana molemmissa vaiheissa, mikä työllisti myös sihteeristöä. Paljon töitä teetti myös Helsingissä pidetyn ETYJ-huippukokouksen järjestelyt:”

 

Viron nykyiseen presidenttiin Toomas Hendrik Ilvekseen Härkönen tutustui jo 1993 Washingtonissa, jossa hän oli lähetystöneuvoksena ja Ilves uudelleenitsenäistyneen Viron ensimmäisenä suurlähettiläänä USA:ssa. ”Olimme siellä paljonkin tekemisissä ja niiltä ajoilta on mukavia muistoja. Nyt olemme tavanneet valtakirjani luovuttamisen jälkeen muutamia kertoja täällä Tallinnassa.”

 

”Murtautui” lähetystöön

 

Lue loput jutusta lehden näköisversiosta.

 

 

 

TEKSTI JUKKA ARPONEN

Lue lisää samasta aiheesta

21.5.2023 | Henkilö

Miljonääri ja herrasmies

Miljonääri ja herrasmies

”Viron talouselämän supervaikuttaja, rantaruotsalainen monimiljonääri, Viron Wahlroos, tulevaisuusvisionääri”. 65-vuotiasinvestointipankkiiri ja liikemies Joakim Helenius on Virossa tunnettu mies. Kevään eduskuntavaaleissa … Lue lisää

1.3.2023 | Henkilö

Virolainen sankarikuvaaja

Virolainen sankarikuvaaja

Kun suomalainen katsoo televisiosta dramaattisia kuvia Ukrainasta, Syyriasta, Afganistanista, Meksikosta ja Afrikasta tai seuraa ihmissalakuljettajien vaiheita Välimerellä, ovat otokset … Lue lisää

29.1.2023 | Henkilö

Vaikka putinistit yrittävät kampittaa, Sofi Oksanen uskoo virolaiseen leipään ja kieleen

Vaikka putinistit yrittävät kampittaa, Sofi Oksanen uskoo virolaiseen leipään ja kieleen

Sofi Oksanen vastaa haastatteluun tällä kertaa Kroatiasta, jossa hänen ylistystä saanut Koirapuisto-teoksensa on vastikään ilmestynyt. Vuonna 2019 julkaistun romaanin … Lue lisää

19.12.2022 | Henkilö

Tuore suurlähettiläs Vesa Vasara: ”Koskaan ei saa missata hyvää kriisiä”

Tuore suurlähettiläs Vesa Vasara: ”Koskaan ei saa missata hyvää kriisiä”

Suomen Viron uusi suurlähettiläs Vesa Vasara on paitsi optimisti, myös kokenut diplomaatti, joka näkee mahdollisuuksia sielläkin, missä muut näkevät … Lue lisää

8.12.2022 | Henkilö

Tallinnassa ainakin 200 kertaa – eikä kyllästytä

Tallinnassa ainakin 200 kertaa – eikä kyllästytä

Helsingin Länsisatama on Saila Björkmanille tuttu paikka. Sieltä hän on noussut Tallinnan laivaan tänäkin vuonna jo kohta parikymmentä kertaa. … Lue lisää

20.9.2022 | Henkilö

camera icon10
Vilen Künnapun taiteessa voivat Jeesus ja alaston nainen olla vierekkäin

Vilen Künnapun taiteessa voivat Jeesus ja alaston nainen olla vierekkäin

Otsikko voi aiheuttaa osassa lukijoista hämmennystä. Sitä pitää siis vähän selittää. Molemmat asiat ovat Vilen Künnapulle rakkaita ja pyhiä … Lue lisää

23.7.2022 | Kulttuuri

Kimmo Pohjonen: ”Soittaessani sukellan syvälle ugrilaisiin geeneihin”

Kimmo Pohjonen: ”Soittaessani sukellan syvälle ugrilaisiin geeneihin”

Tätä haastattelua tehtäessä kesäkuun alussa, oli Kimmo Pohjonen palannut edellisenä päivänä Tallinnasta Helsinkiin. Kliseisesti sanottuna Pohjonen oli väsynyt mutta … Lue lisää

4.7.2022 | Henkilö

Tuhansien askeleiden tori

Tuhansien askeleiden tori

Kevät 1988 oli kiihkeää aikaa. Sosialistinen maailma eli Neuvostoliiton etupiiri natisi liitoksistaan. Kaikkialla puhuttiin politiikkaa ja siitä puhuttiin koko … Lue lisää