Tuoretta tietoa Virosta
13.5.2022 | Kolumnit

Pikkuveljestä tuli isoveli – Viro ohjaa Suomea Natoon

Pikkuveljestä tuli isoveli – Viro ohjaa Suomea Natoon

Virossa Suomen Nato-jäsenyyttä tuetaan varauksettomasti. Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja keskustelun Nato-hakemuksesta Suomessa alettua, sanoi pääministeri Kaja Kallas, että Viro on valmis hyväksymään Suomen liittymisen Natoon ”salamannopeasti”.

Tietenkin Suomen Nato-jäsenyydestä on Virolle myös hyötyä. Suomen liittymisen jälkeen Viron pohjoispuolella oleva ”Nato-tyhjiö” täyttyy, Suomen vahvat puolustusvoimat ovat lähellä ja pääsevät tarvittaessa nopeasti auttamaan Viroa. Lisäksi Itämerestä tulee Naton sisämeri, jota on helpompi valvoa ja puolustaa.

Viro liittyi puolustusliittoon vuonna 2004. Maan Nato-jäsenyydellä on lähes yksimielinen kannatus niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin keskuudessa. Kaikki Viron parlamentissa eli Riigikogussa olevat puolueet pitävät Nato-jäsenyyttä varauksettomasti hyvänä asiana.

Myös maanpuolustustahto on Virossa korkealla tasolla. Presidentti Donald Trumpin aikana Virossa epäiltiin Naton halua ja kykyä puolustaa Baltiaa. Yhdysvaltojen presidentin vähättelevä asenne eurooppalaisia liittolaisia kohtaan sekä veljeily Vladimir Putinin kanssa oli virolaisille kauhistus. 

Tilanne aiheutti Virossa huolta maan omasta puolustuskyvystä. Viro onkin viime vuosina kehittänyt määrätietoisesti puolustustaan. Tällä hetkellä noin 3,5 prosenttia maan budjetista menee puolustusmenoihin. Määrä on yksi Nato-maiden korkeimmista. Nyt Bidenin aikakaudella luottamus Naton toimintakykyyn on palautunut.

Myös Venäjän vastaisissa pakotteissa on Viro ollut eturintamassa. Baltian maissa kiellettiin ensimmäisenä venäläiset televisiokanavat, Viro teki päätöksen lopettaa venäläisen energian ostamisen tämän vuoden loppuun mennessä sekä kielsi joidenkin venäläisten ja neuvostoaikaisten symbolien käytön. Kiellettyjä ovat muun muassa Z-merkki, Yrjön nauha, Neuvostoliiton lippu sekä neuvostounivormut.

Viro varoitti jo vuosia sitten koko Eurooppaa riippuvuudesta venäläisestä energiasta ja vastusti voimakkaasti Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista. Kaasuputki onkin osoittautunut juuri niin vaaralliseksi kiristysaseeksi, kun virolaiset sanoivat sen olevan.

Maaliskuun lopulla presidentti Tarja Halosen antama lausunto, että syy Baltian maiden Natoon liittymisen vuonna 2004 oli se, että ne ”olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään”, aiheutti Virossa lähes raivoa.

Neuvostoliitto oli virolaisten mielestä miehittäjä, joka pakotti ihmiset elämään vankilassa.

Erityisen vihainen oli Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. Ilves vastasi Haloselle sarkastisesti: ”Perintösi tuhoaminen kokonaan oman elämäsi aikana on todellinen saavutus.”

Halonen ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat virolaisten mielestä suomalaispoliitikkoja, jotka ovat aina pitäneet Viroa ”pikkuveljenä”, jolle pitää opettaa kuinka ”oikeasti” tullaan Venäjän kanssa toimeen.

Suomalaiset kehuivat olevansa parhaita Venäjän tuntijoita ja pilkkasivat virolaisten epäluuloa itäistä naapuriaan kohtaan. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen: Viro ohjaa ja vie Suomea Natoon. Pikkuveljestä tuli isoveli.

Suomessakin on lopulta myönnetty, että Virolla ja virolaisilla on paljon tietoa Venäjästä, joka perustuu karvaisiin omakohtaisiin kokemuksiin neuvostovallan ajalta. Virolaisia olisi kannattanut kuunnella tarkemmin jo paljon aikaisemmin.

Hüttünen

 

P.S. Tämän lehden painoon mennessä toukokuun alussa, Suomi ei ole vielä päättänyt jättääkö maa hakemuksen Nato-jäsenyydestä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kaja Kallas Nato sota suomi tarja halonen ukraina venäjä Viro

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää