Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2019 | Kulttuuri

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-Virossa

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-VirossaPaidelainen Piret Hansman sanoo, että Paidessa eletään rauhallista kyläelämää. “Kaikki tuntevat toinen toisensa.”

Piret Hansman on syntyperäinen paidelainen.

 

Paiden kaupunkia Järvamaan maakunnassa Keski-Virossa sanotaan Viron sydämeksi. Siitä kertoo myös kyltti kaupungin rajalla, joka julistaa “Paide – Eesti Süda”.

Paide onkin aivan maan keskellä. Pikkukaupunki voi jäädä huomiotta, kun kiireinen matkalainen hurauttaa Tallinnasta kakkostietä kohti Tarttoa. Mäon moottoritieliittymästä on kuitenkin vain viisi minuuttia idyllisen pikkukaupungin keskustaan.

Keskustassa viehättävää Pisi Kohvimaja -kahvilaa pitää Piret Hansman, syntyperäinen paidelainen. “Paide on tällainen hiljainen pikkukaupunki. Tämä on lasten kasvattamiseksi hyvä ja turvallinen paikka”, Hansman sanoo.

Hansman kiittelee kotikaupunkinsa sijaintia: joka paikkaan on lyhyt matka. Jos kesällä tahtoo työpäivän jälkeen käydä rannassa, voi hurauttaa Pärnuun. Tallinnan tapahtumiin ajaa tunnissa.

 

Paidessa Hansman suosittelee kiertelemään herttaisessa vanhassakaupungissa. Puutaloidylli on sellaista, mitä ei Suomesta varmasti löydä. Keskusaukiota kehystävät jyhkeä kirkko ja komea kaupungintalo.

“Historiakeskus Wittenstein ja vallimäen alue antavat hyvän yleiskuvan Viron historiasta”, Hansman kiittää.

Hansman suosittelee myös tutustumaan Keski-Viron lukuisiin kartanoihin. Hän kehuu esimerkiksi Paiden ja Türin välillä sijaitsevaa Kirnan kartanoa, jossa on kahvila ja paljon erilaisia tapahtumia.

Luonnossa liikkumisesta kiinnostuneelle Hansman vinkkaa Järvamaan monista vaellusreiteistä. 

 

 

Koe Keski-Virossa ainakin nämä:

Kiinnostavat erikoismuseot

Türillä sijaitseva Viron yleisradiomuseo (kuva) on radio- ja tv-historiasta kiinnostuneen ykköskohde. Sieltä ei ole pitkä matka Viron polkupyörämuseoon Väätsalle.

 

Kahvittelut korkeuksissa

Paiden ykkösnähtävyys on vallitorni ja ritarilinnan rauniot. Tornissa on upea historiakeskus Wittenstein, jossa on opastusta myös suomeksi. Tornin huipulla on kahvila.

 

Palamusen kylätunnelmaa

Palamusen idyllinen kuntakeskus ja viehättävä 1800-luvun kouluelämää esittelevä museo (kuva) ovat hyvä pistäytymispaikka vaikka paluumatkalla Tartosta Tallinnaan.

 

Lue lisää: visitjarva.ee, visitjogeva.com

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
historiakeskus wittenstein kirnan kartano paiden linna paiden linnoitus paiden vanhakaupunki Palamuse piret hansman pisi kohvimaja

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää