Rundalen kartano on yksi Latvian kohokohdista. Sinne kannattaa lähteä Pärnusta päiväretkellekin.
Veljesten vetämä yritys järjestää retkiä Viron ja Latvian suosikkikohteisiin.
Vuoden verran toiminnassa ollut Holiday in Balticon veljesten, Sven ja Handro Osilan, yhteinen idea.
”Kaikki alkoi Malesiassa, jossa huomasimme, ettei tarjolla ollut valmiita paketteja matkailijaa varten. Meidän piti itse miettiä, mihin mennä ja järjestää kuljetukset sekä muut käytännön asiat. Siihen kului paljon aikaa”, kertoo Handro.
Samanlaisia kokemuksia siunaantui myös kotimaan kamaralla.
”Siitä syntyikin idea, että miksemme loisi valmiita paketteja ihmisille, jotka eivät viitsi tai ehdi järkätä loman käytännön asioita”, kertoo Sven.
Lyhyen toimintakautensa aikana miehet ovat ehtineet tehdä jo monta reissua niin Virossa kuin Latviassakin.
Handron mukaan Virossa erityisen suosittuja kohteita ovat olleet Elistveren eläinpuisto, Sakun oluttehdas ja Rakveren poliisimuseo.
Latviasta Sven nostaa esiin Rundalen palatsin ja Riian automuseon.
”Rundale on Baltian suurin ja hienoin palatsi, jossa voi paikallisen oppaan kanssa tehdä kolmen tunnin kierroksen. Sinne kannattaa lähteä Pärnusta vaikka päiväretkelle.”
Päiväretkien lisäksi yrityksen valikoimissa on kahden ja kolmen päivän matkoja esimerkiksi Viron kartanoihin ja Latvian kohteisiin. Handron mukaan valmismatkoilla on kolme lähtöpistettä: Pärnu, Tallinna tai Tartto.
”Räätälöidyillä matkoilla voi lähtökaupunki olla toki joku muukin”, Handro kertoo.
Yksityiset, räätälöidyt matkat ovatkin todella suosittuja. Ihmiset mielellään esittävät omia toiveitaan sisällön suhteen.
”Olemme käyneet niin Lahemaan kartanoissa kuin Peipsin Sipulitielläkin. Asiakkaina on ollut esimerkiksi syntymäpäiväseurueita.”
Miesten mukaan joustavuus onkin heidän valttinsa.
”Tarpeen vaatiessa myös pelkkä kuljetuspalvelukin onnistuu.”
Teksti Mikko Virta, kuvat Holiday in Baltic, Latvia Travel
29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää