Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2018 | Historia

Piispanlinna ja Saarenmaan museo kertovat Saarenmaan historian

Piispanlinna ja Saarenmaan museo kertovat Saarenmaan historianKuressaaren linnan pihalla saa tänä kesänä maistella piispanlinnan uutta nimikko-olutta.

Kuressaaressa täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa 1300-luvulla rakennettuun piispanlinnaan ja sen museoon. Jo puolustuslinnoitus itse kertoo paljon Viron ja Saarenmaan historiasta.

”Tämän kauniin ja arkkitehtonisesti yhtenäisen linnan valleilla ja muureilla voi tehdä vaikkapa romanttisen kävelyretken. Näkymät merelle, linnoitukseen, vallihaudoille, puistoon ja Kuressaaren kaupunkiin ovat ainutlaatuisia”, kuvailee Saarenmaan museon markkinointi- ja mediavastaava Aldo Maksinov.

Museotiloissa on perusnäyttelyn lisäksi kesäkuun alkuun asti esillä kuuluisan virolaisen taidemaalarin Eduard Wiiraltin töitä. Siitä eteenpäin esitellään Viron maalaustaiteen kulta-ajan teoksia vuosilta 1910–1945.

”Tänä kesänä on linnan pihalla taas terassiravintoloita. Vieraamme saavat maistella myös piispanlinnan uutta nimikko-olutta nimeltään Hertsog Magnuse punane”, Maksinov kertoo. Saarenmaalla pantu olut on irlantilaistyyppinen ale.

”Ruhtinas Magnus muuten antoi 455 vuotta sitten Kuressaarelle kaupungin oikeudet”, toteaa museonjohtaja Aldo Maksinov.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
eduard wiiralt kuressaaren linna piispanlinnan olut ruhtinas Magnus saarenmaan historia Saarenmaan museo

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää