Tuoretta tietoa Virosta
30.10.2014 | Ostokset

Pihapiirien pyha puu

Pihapiirien pyha puuPihlajanmarjoja on tänä syksynä niin paljon, että puut vaivoin jaksavat kantaa raskaan taakkansa. Yhdestä pihlajasta voi saada jopa sadan kilon marjasaaliin.

Pihlajanmarjat ovat muutakin kuin tilhien ruokaa.Ne ovat todellisia terveyspommeja.

Virolaisen luomu- ja raakaruuan asiantuntijan Herdis Elmendin mukaan pihlajalla on virolaisessa kulttuurissa erityinen asema.

”Minulle ja monille muillekin virolaisille pihlaja merkitsee kodin suojelijaa. Tällä hetkelläkin oveni kohdalla riippuu pihlajanoksa. Ja matkalle lähdettäessä on aina oksanpätkä laukussa tai taskussa”, Elmend kertoo.

”Monien virolaisten kädessä tai kaulassa roikkuvat puuhelmikorutkin on usein valmistettupihlajasta.Juurisuojeluksentakia”, hän lisää.

Paitsi pyhä puu, pihlaja on ollut Virossa myös noitapuu, jolta on pyydetty apua salaisten toiveiden täyttymisessä. Pihlajan avulla on ennustettu niin säätä kuin tulevia häitäkin.

Kuluvan syksyn runsas pihlajanmarjasato on kirvoittanut monenlaisia ennustuksia tulevan talven sään suhteen. Moni pitää runsasta marjasatoa ankaran ja lumisen talven enteenä. Suomessa asia on monesti tulkittu myös päinvastoin.

Pihlajaan on Suomessakin liitetty monia uskomuksia. Erään sellaisen mukaan vaimon karkailun maailmalle sai estettyä leikkaamalla häneltä hiustupon. Hiukset laitettiin seinässä olevaan reikään, joka sitten suljettiin pihlajatapilla.

Virossa pihlajanmarjoista on valmistettu herkkuja aina viineistä mehuihin ja hilloihin asti. Monia marjojen hapan ja karvas maku saattaa häiritä. Syynä omaleimaiseen makuun ovat tanniinit ja sorbiinihapot.

Yöpakkaset muuttavat marjat kuitenkin makeammiksi. Niinpä happamat marjat saavat aivan uuden maun, kun ne pakastetaan muutaman tunnin ajan. Sen jälkeen niistä voi valmistaa esimeriksi hilloa tai hyytelöä. Pihlajanmarjahyytelö on herkkua etenkin liharuokien kuten hirvipaistin kanssa.

Pihlajanmarjoja suositellaan sekoittamaan myös omenaan, jolloin maku tasoittuu. Herdis Elmend vinkkaakin, että pihlajanmarjoista saa erinomaista smoothieta mangon kanssa. Hän myös suosittelee kuivaamaan marjat.

”Sillä tavoin marjoissa säilyy mahdollisimman paljon vitamiineja.”

Vitamiineja ja muita hyödyllisiä aineita pihlajanmarjoissa riittääkin. C-vitamiinia marjoissa on paljon enemmän kuin esimerkiksi appelsiinissa. Lisäksi ne sisältävät flavonoideja, beetakaroteenia, kalsiumia ja magnesiumia.

Kansanlääkinnässä pihlajanmarjoja on käytetty avuksi muun muassa kihtiin, reumaan ja ummetukseen sekä ruokahalun parantamiseen. Kehutaanpa sen auttavan kolesterolinkin aisoissa pitämisessä.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.10.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman lokakuun tarjoukset

Mainos Prisman lokakuun tarjoukset

24.9.2023 | Ostokset

Tallinnan muotiviikon liput ovat nyt myynnissä

Tallinnan muotiviikon liput ovat nyt myynnissä

Liput tämän vuoden Tallinnan muotiviikolle ovat tulleet myyntiin Fienta -lippupalveluun. Muotiviikot järjestetään 17.–20.10. ja tapahtuma alkaa Golden and Silver … Lue lisää

22.9.2023 | Ostokset

Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku

Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku

Vuosittainen nahkiaisfestivaali järjestetään Narva-Jõesuussa huomenna kello 10–17. Tapahtumassa voi maistella erilaisia nahkiaisannoksia, ostaa kalaa mukaan, nauttia markkinahumusta ja livemusiikista. … Lue lisää

21.9.2023 | Ostokset

Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas

Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas

Design-viikon ohjelma on monipuolinen. Festivaali tarjoaa muotia, muotoilua, taidetta, näyttelyitä, työpajoja, opastettuja kierroksia ja muotinäytöksiä. Alle listattu muutamia kiinnostavia … Lue lisää

16.9.2023 | Ostokset

Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla

Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla

Maanantaina 18.9. starttaa suosittu viikon mittainen Designin yö -festivaali Krullin korttelissa Tallinnassa. Tapahtuma kerää yhteen teollisen muotoilun ammattilaisia ympäri … Lue lisää

16.9.2023 | Vapaa-aika

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää

10.9.2023 | Ostokset

Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi

Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi

Torstaina 14.9. Tallinnan Stockmann viettää 30-vuotista taivaltaan näyttävästi monin tavoin ja tapahtumin. Tavaratalon johtaja Marge Türner kertoo, että kehitystyö … Lue lisää

2.9.2023 | Ostokset

Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan

Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan

”Maaseutu saapuu kaupunkiin” –tapahtuma järjestetään tänään (2.9.) Põhjala-tehtaanalueella. Paikalla on yli 70 tuottajaa ympäri Viroa ja maaseudun antimia voi … Lue lisää