Tuoretta tietoa Virosta
1.7.2016 | Ravintolat

Perinteistä virolaista

Perinteistä virolaista

Talukõrts on vanhojen hyvien aikojen maalaistaverna keskellä Tallinnaa.

 

Kesäkuisena tiistai-iltana Talukõrts on pullollaan asiakkaita. Puheensorinasta erottuu useita kieliä ja tarjoilijat kiirehtivät pöydästä toiseen kantaen ruoka-annoksia ja juomia.

Ilmapiiri on maalaismaisen joviaali. Sisutus on tehty hyvällä maulla vanhaa ja uutta yhdistellen. Maaseuturomantiikkaa henkivää rekvisiittaa on juuri sopivasti tekemään selväksi paikan tyylin.

Ruokalistalla on kunnioitettu perinnettä, mutta muutama yllätyskin löytyy. Klassikoista mainittakoon valkosipulileivät, silli kermakastikkeessa, täyteläiset keitot ja possunpaisti.

 

Alkupaloiksi valitsemme palavat metsästäjän makkarat sekä paistetun juuston. Annokset tuodaan pöytään samaan aikaan. Maistellessamme rapeaa juustoa marjahillon kera pienet makkarat kypsyvät liekehtivässä kulhossa. Liekki ei sammu vielä alkaessamme nostella makkaroita lautasille vaan jatkaa palamistaan. Turha lienee mainita, että kulho on kuuma.

Pääruuaksi talon erikoisista löytyy muutama ei niin perinteinen vaihtoehto, mutta koska pidän wieninleikkeestä päätän kokeilla, millainen Talukõrtsin oma on. Hyvin toimii, leike on rapea pinnalta ja sisältä löytyy pehmeää lihaa, ja lisukkeet saa valinnan mukaan.

Toiseksi pääruuaksi otamme lohisalaatin, jossa sekä kalaa että salaattiaineksia on runsaasti. Vaikka annos on kevyt, ei se jätä nälkäiseksi. Jälkiruuaksi juustokakku on aina varma valinta, niin tälläkin kertaa. 

Screen Shot 2016-07-01 at 12.31.51

Mistä löytää?
Restoran Talukõrts, Viru 18, Tallinna.
www.talukorts.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää