Tuoretta tietoa Virosta
3.7.2013 | Pääkirjoitus

Perheet lomalla

Perheet lomalla

Tutkijat ovat väittäneet, että Helsingin Länsisataman kapasiteetti tulee muutamassa vuodessa täyteen.

Kesäaikaan ennusteeseen on helppo uskoa, kun suomalaiset matkustavat koko perheen voimin. Vaikka Viro ei voi (vielä) kehuskella kovin suurella rintaäänellä koko perheelle suunnatuista monimuotoisista palveluista, on Tallinnassa ja muualla maassa jo paljon kohteita, joissa viihtyvät kaiken ikäiset.

Ensi vuonna voimme jo nauttia todennäköisesti Viron kuuluisimman piirroshahmon, Lotte-koiran mukaan nimetyn Lottemaan palveluista Pärnun lähellä. Ennen sitä otamme lapset ja lapsenlapset mukaamme erilaisiin koko perheen tapahtumiin, uimarannoille ja muihin rientoihin. Esittelemmekin tässä numerossa etenkin Tallinnan perhekohteita.

Heinäkuu tyhjentää tavallisesti Viron pääkaupungin paikallisesta väestöstä. Voit tavata heitä monilla festivaaleilla, joihin mennään usein koko perheen voimin. Tapaamisiin jossain sellaisessa tapahtumassa kesän aikana!

Mikko Savikko, päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää

30.1.2022 | Pääkirjoitus

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää

30.12.2020 | Pääkirjoitus

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa. Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä … Lue lisää

2.10.2020 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Kirjoitan tätä pärnulaisen kylpylähotellin kahvilassa. Asiakkaita on minun lisäkseni vain parissa pöydässä. Rannan lähellä sijaitsevan perinteikkään hotellin edustakin oli kummallisen … Lue lisää

23.9.2020 | Pääkirjoitus

Rajoitukset romuttavat Viron matkailun – päätösten poukkoilu vain pahentaa tilannetta

Rajoitukset romuttavat Viron matkailun – päätösten poukkoilu vain pahentaa tilannetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päivitetyssä liikennevalomallissa Viro joutuu punaiselle listalle 28.9. alkaen. Maan ilmaantuvuusluku on nyt 33,71 eli se on … Lue lisää

7.9.2020 | Pääkirjoitus

Syyskuun pääkirjoitus: Korona-ajan Viron-matka on spontaani lähireissu

Syyskuun pääkirjoitus: Korona-ajan Viron-matka on spontaani lähireissu

Syksyllä lähdetään Viroon, jos koronatilanne sen sallii. Näin mietiskeli ystäväni loppukesästä. Jossittelu on ollut viime kuukausien muotiasia. Kun mikään ei … Lue lisää

10.8.2020 | Pääkirjoitus

Elokuun pääkirjoitus: Terveys edellä kohti syksyä

Elokuun pääkirjoitus: Terveys edellä kohti syksyä

Heinäkuu oli Virossa kelpo matkailukuukausi. Tunnelma oli monin paikoin kuin tavallisena kesänä. Myös laivayhtiö Tallink tiedotti, että sen matkustajamäärät tuplaantuivat … Lue lisää