Tuoretta tietoa Virosta
11.7.2020 | Vapaa-aika

Peipsijärven festivaali alkaa 11.7. – viikon ajan rantakylissä on paljon kulttuuritapahtumia

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Peipsijärven festivaali alkaa 11.7. – viikon ajan rantakylissä on paljon kulttuuritapahtumiaViron itärajalla oleva Peipsijärvi on suuri kuin meri, ja sen rantakyliin mahtuu paljon omaleimaista kulttuuria.

11.–18. heinäkuuta järjestetään viidettä kertaa Peipsijärven festivaali (Peipsi Järvefestival), jonka aikana Viron itärajaa halkovan suuren järven kahdeksassa rantakylässä on erilaisia kulttuuritapahtumia.

Tapahtuma alkaa 11. heinäkuuta Peipsijärven pohjoisosasta Vasknarvasta ja siirtyy sieltä joka päivä kylän verran etelämmäksi. Viimeinen tapahtumapäivä 18. heinäkuuta on Kaakkois-Viron Räpinassa.

Kylissä järjestetään esimerkiksi kalastamiseen ja rakentamiseen liittyviä työpajoja. Alueiden oma kulttuuri näkyy vahvasti tapahtumissa, ja esimerkiksi Kolkjan kylässä pääsee opettelemaan sipulipiiraiden tekoa.

Tapahtumapaikoilla on myytävänä myös paikallisia ruokia ja juomia.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
Peipsi Peipsijärvi

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää