Tuoretta tietoa Virosta
4.10.2016 | Kulttuuri

Pehmeää soulia ja stadionrockia

Pehmeää soulia ja stadionrockia

Joss Stone hurmasi menneenä kesänä Pori Jazzissa, jossa hän esiintyi Jenni Vartiaisen kanssa suomeksi. Brittitähdellä on kunnianhimoinen tavoite: esiintyä jokaisessa maailman valtiossa ja tutustua paikalliseen musiikkiin. Total World Tour -kiertue tuo hänet myös Tallinnaan 11. lokakuuta.

Stone on tunnettu svengaavista hiteistään ja sielukkaasta lauluäänestään. Hän nousi parrasvaloihin jo 16-vuotiaana ja julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2003. Nuoresta iästään huolimatta brittitähti on ehtinyt moneen mukaan, hänet on nähty samalla lavalla muun muassa James Brownin ja Stevie Wonderin kanssa.

Tallinnassa Joss Stone esiintyy Nordean konserttitalossa, jossa artistin toivomuksesta ensimmäiset penkkirivit raivataan tanssilattian tieltä. Odotettavissa on siis hyvää meininkiä ja tanssiin kutsuvia rytmejä.

 

Rockaavampaa menoa on luvassa 27. lokakuuta, kun skottibändi Biffy Clyro soittaa Saku Suurhallissa uuden Ellipsis-albumin esittelykiertueella. Edelliskerroilla Rock Cafen täyteen vetänyt bändi panee taatusti täpötäyden Saku Suurhallin hyppäämään hittiensä tahtiin. Jylhistä kitaravalleista tunnetun skottibändin hitteihin lukeutuvat muun muassa Bubbles ja Many of Horror.

Syksyn legendaosastoa edustaa Jean Michael Jarre, joka esiintyy 2.11. ensimmäistä kertaa Virossa. Ranskalainen muusikko ja säveltäjä on tullut tunnetuksi elektronisen musiikin pioneerina, jonka albumeita on myyty yli 80 miljoonaa. Konsertti on osa The Electronica World Tour -kiertuetta, jossa show on Jarrelle tyypilliseen tapaan musiikin ja laservalojen juhlaa.

Kymmeniä miljoonia näyttökertoja Youtubessa kerännyt metalcore-bändi Bring Me The Horizon saapuu Tallinnaan 23.11. esittelemään uutta That’s The Spirit -albumiaan. Kyseessä on brittiyhtyeen ainoa keikka Baltiassa, joten paikalle saapunee runsaasti faneja myös Latviasta ja Liettuasta. 

 

Mistä löytää?
Joss Stone, 11.10. Nordean konserttitalo, Estonia pst. 9, Tallinna.

Biffy Clyro, 27.10. Saku Suurhalli, Paldiski mnt. 104b, Tallinna.

Jean Michael Jarre, 2.11. Saku Suurhalli.

Bring Me The Horizon, 23.11. Saku Suurhalli.

Lippuja konsertteihin myy Piletilevi.

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KONTSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää