Tuoretta tietoa Virosta
21.6.2020 | Vapaa-aika

Pärnusta Viron kesäpääkaupunki jo 25. kerran – sunnuntaina 21.6. ohjelmassa musiikki- ja tanssiesityksiä

Teksti Mikko Virta, kuva Priidu Saart

Pärnusta Viron kesäpääkaupunki jo 25. kerran – sunnuntaina 21.6. ohjelmassa musiikki- ja tanssiesityksiäPärnu sai kesäpääkaupunki-tittelin jo 25. kerran.

Tallinna luovutti pääkaupunki-tittelin Pärnulle jo 25. kerran sunnuntaina 21. kesäkuuta. Samalla juhlistettiin kesän virallista alkamista.

Kaupunginjohtaja Romek Kosenkranius vastaanotti pääkaupunki-tittelin Pärnun uimarannalla sunnuntaina puolen päivän aikaan.  Samalla nostetaan salkoon kesäpääkaupungin oma lippu.

Pärnu julistettiin ensimmäisen kerran kesäpääkaupungiksi vuonna 1996 Tallinnan Vanhankaupunginpäivillä. Kyseessä on kuitenkin vanhempi lempinimi, sillä Pärnua kutsuttiin Viron kesäiseksi pääkaupungiksi jo 1930-luvulla.

 

Sunnuntai täynnä musiikkia ja tanssia

Perinteinen Tere Pärnu suvi -tapahtuma järjestetään tällä kertaa hieman pienimuotoisemman koronarajoitusten takia.

Pärnussa on tarjolla sunnuntain aikana kuitenkin monenlaista ohjelmaa. Keskustan eri paikoissa esiintyvät päivän aikana Õnn Tuli Õuele -puhallinorkesteri ja sambakoulu Kuldõunapuu rumpali Reigo Ahvenen kanssa. Ohjelmassa on myös Janne Ristimetsan tanssikoulun esityksiä.

Artistit esiintyvät koko iltapäivän ajan muun muassa uimarannalla, Rantapuistossa, Rüütli- ja Supeluse-kaduilla. Illalla Rantapuistossa esiintyy Rembetes-yhtye.

 

Supeluse-katu muuttuu kesällä kävelykaduksi

Pärnun keskustasta rantaan vievä Supeluse-katu muuttuu 21.6.–9.8. kävelykaduksi. Supeluse on suljettu autoliikenteeltä A. H. Tammsaare -kadulle asti.

Autoliikenne on sallittu vain kadunvarren asukkaille ja huoltoliikenteelle.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kesäpääkaupunki Pärnu

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää