Tuoretta tietoa Virosta
20.10.2020 | Kulttuuri

Pärnussa voi katsella dokumenttielokuvia tällä viikolla – legendaarinen elokuvafestivaali järjestetään jo 34. kerran

Teksti Mikko Virta, kuva Pärnun elokuvafestivaali 

Pärnussa voi katsella dokumenttielokuvia tällä viikolla – legendaarinen elokuvafestivaali järjestetään jo 34. kerranTallinnan lähellä Maardussa on järjestetty jo yli 15 vuotta Sorotšinin markkinoita, joista on tullut Virossa jo käsite. Vladimir Loginovin markkinoista kertova elokuva Prazdnik nähdään Pärnun elokuvafestivaalilla perjantaina 23. lokakuuta.

Jo 34. kerran järjestettävän Pärnun elokuvafestivaalin ohjelmistossa on dokumenttielokuvia eri puolilta maailmaa. Festivaalin teemana on tällä kertaa Alastomat ihmisoikeudet.

Kaiken kaikkiaan festivaalin ohjelmistossa on 45 elokuvaa. Suomesta mukana on muun muassa Perttu Saksan kiitetty elokuva Eläimen kuva, johon musiikin ovat tehneet jazzmuusikot Verneri Pohjola ja Mika Kallio.

Viron yleisradion ETV2-televisiokanavalla esitetään viisi elokuvaa, joista katsojat voivat äänestää suosikkiaan. Paras elokuva palkitaan lauantaina 24. lokakuuta.

Yksi televisiossa nähtävistä elokuvista on suomensaamelaisen Paul-Anders Simman dokumentti Rakas äitini.

Festivaalin aikana valitaan parhaat elokuvat neljässä kategoriassa, muun muassa paras virolainen elokuva.

Festivaalille on ilmainen sisäänpääsy. Tapahtumapaikkana on Pärnun Nykytaiteen museo osoitteessa Esplanaadi 10. Katso koko ohjelma tästä.

Pärnun elokuvafestivaali on Mark Soosaaren ja Lennart Meren vuonna 1987 perustama antropologisiin elokuviin keskittyvä festivaali. Lue The Baltic Guiden artikkeli elokuvafestivaalin historiasta tästä linkistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
dokumenttielokuva Pärnun elokuvafestivaali

22.9.2023 | Kulttuuri

Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden  klassisen musiikin suurimmista sinfonioista

Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden  klassisen musiikin suurimmista sinfonioista

Tänään perjantaina 22.9. maailmankuulu virolainen kapellimestari Neeme Järvi astuu Estonia-konserttisalin lavalle yhdessä Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Latvian kansalliskuoron ja vierailevien … Lue lisää

20.9.2023 | Kulttuuri

Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta

Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta

Seminaarimäen mieslaulajat eli Semmarit on a cappella yhtye Suomesta. Lauluryhmän minikiertue starttaa huomenna 21.9. Tartosta, josta yhtye jatkaa matkaa … Lue lisää

19.9.2023 | Luonto

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää

18.9.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää

15.9.2023 | Kulttuuri

Taidenäyttely ”Nuori tuntematon” avattiin Narvassa

Taidenäyttely ”Nuori tuntematon” avattiin Narvassa

Narvan OBJEKT-innovaatiokeskuksessa on avattu taidenäyttely, jossa on esillä teoksia Itä-Virumaan nuorelta taiteilijasukupolvelta. ”Nuori Tuntematon” -taidenäyttely etsii vastauksia kysymyksiin, millaista … Lue lisää

14.9.2023 | Kulttuuri

Narvan tanssijuhlat järjestetään ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen

Narvan tanssijuhlat järjestetään ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen

Narvan tanssijuhlatjärjestetään Narvassaensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Yli 7000 kansantanssijaa saapuu kaupunkiin esittämään yleisölle upeimpia tanssinumeroitaan. Lauantaina 16.9. kello … Lue lisää

14.9.2023 | Vapaa-aika

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää

13.9.2023 | Kulttuuri

Näyttely rakkaudesta Solariksen taidegalleriassa Tallinnassa

Näyttely rakkaudesta Solariksen taidegalleriassa Tallinnassa

Victoria Oltin taidenäyttely ”I’ve seen love and it looks nothing like this” avattiin Solariksen taidegalleriassa. Taidenäyttely sisältää Victoria Oltin … Lue lisää