Pärnun ja Saarenmaan oopperapäivillä esiintyy kaksi puolalaista oopperaa
Teksti Susanna Poikela
Kuvat Puolan kuninkaallinen ooppera
”Don Giovanni” kertoo tarinan naistenmiehestä ja hulttiosta.
Se on yksi Mozartin tunnetuimmista oopperateoksista.
Pärnun oopperapäivät järjestetään 7.–9. heinäkuuta Pärnun konserttisalissa. Tämän vuoden kutsuvierasesiintyjä on Puolan kuninkaallinen ooppera ja tarjolla on W. A. Mozartin ”Don Giovanni” ja Puolan kansallisoopperaksi kutsuttu ”Kummituskartano”, jonka on säveltänyt puolalaisen musiikin isäksi nimetty kansallissäveltäjä Stanisław Moniuszko. Oopperajuhlat huipentuvat tunnelmalliseen gaalakonserttiin, jonka yhteydessä tarjotaan juhlaillallinen.
Saarenmaan 14. oopperapäivät järjestään tänä vuonna 20.–24. heinäkuuta Kuressaaren historiallisen piispanlinnan pihalle rakennetussa upeassa, katetussa oopperateltassa, johon mahtuu jopa 2 000 kuulijaa.
Pääesiintyjänä tänä vuonna on Silesian oopperatalo Bytomin kaupungista, Puolasta.
Ohjelmistossa on Mozartin, Chopinin, Verdin ja Gounodin teoksia. Mestareiden musiikkia esitetään oopperan, baletin ja teatterin keinoin.
Saarenmaallakin oopperajuhlat päättyvät oopperagaalaan, jossa Silesian solistit, oopperan kuoro ja sinfoniaorkesteri esittävät rakastetuimpia ja suosituimpia oopperasävelmiä ja -aarioita.
”Romeo ja Julia” on yksi säveltäjä Charles Gounodin kahdestatoista oopperasta. Se on hänen tunnetuin oopperansa.
Emajõen rannalle pystytetyissä saunoissa järjestetään jälleen tänä vuonna suomalais-virolainen keskustelufoorumi Alaston totuus. Kaikki tapahtuman keskustelut käydään saunan lauteilla Emajõen … Lue lisää
30.4.2025 | Kulttuuri
Eurooppa-päivää juhlitaan Virossa
Eurooppa-päivä on valtava yhtenäisyyden juhla, jota vietetään koko EU:n alueella. Tapahtumaan osallistuvat voivat ottaa osaa seminaareihin, vierailla EU-maiden suurlähetystöjen … Lue lisää
29.4.2025 | Kulttuuri
Juhli vappuaattoa Virossa
Alun perin Pyhän Walpurgan juhlaa vietettiin 1. toukokuuta. Pyhä Walpurga oli anglosaksinen lähetyssaarnaaja keskiaikaisessa Ranskassa, ja juhlapäivä merkitsi hänen … Lue lisää
29.4.2025 | Kulttuuri
Jazzkaar 2025:n pääesiintyjä on heleääninen jazzprinsessa Jazzmeia Horn
Jazzkaar-festivaalin loppuhuipennuksena kuullaan kansainvälisesti arvostettua jazzlaulajaa Jazzmeia Hornia, joka esiintyy 1. toukokuuta Alexelan konserttitalossa. Poikkeuksellisesta äänestään tunnettu Horn saapuu … Lue lisää
28.4.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.4. Pyhän Hengen kirkon konsertti-ilta, Tallinna Joka maanantai Tallinnan Pyhän Hengen kirkossa (Püha Vaimu kirik) järjestetään ilmaiskonsertti. Jokainen konsertti … Lue lisää
26.4.2025 | Kulttuuri
50 Centin Tallinnan-konsertin erikoisvieraina nublu ja Mikael Gabriel
Perjantaina 8. elokuuta Tallinnan Laululavalla esiintyy yksi maailman tunnetuimmista hiphop-artisteista, 50 Cent. Hittikappaleistaan ”In Da Club”, ”Candy Shop” ja … Lue lisää
25.4.2025 | Kulttuuri
6
Lasin ja grafiikan näyttely avataan Pärnussa
Pärnun Nykytaiteen museossa avautuva lasin ja grafiikan näyttely LÄBIRÄÄKIMISED (suom. neuvottelut) tuo yhteen kaksi perinteisesti erillään olevaa taidemuotoa. Yleisö … Lue lisää
24.4.2025 | Historia
6
Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa
Oliko leijonia joskus Virossa? Mistä virolaiset ylipäätään ovat peräisin? Ja ovatko he aina olleet itsepäisiä? Näihin ja moniin muihin … Lue lisää